Jos kansantajuista keskustelua on uskominen, Sonic The Hedgehogilla – itse 90-luvun 16-bittisellä ikonilla – oli vaikeuksia siirtyä 2D:stä 3D:hen. Se on osittain totta. Oli tehtävä myönnytyksiä, jotta vauhdikas sankari saatiin rinteiden ja silmukoiden 2D-tasolta juoksemaan 3D-maailmoissa. Suurin ongelma ei liittynyt nopeuteen, vaan momenttiin, joka oli yhtä tärkeä, ellei jopa tärkeämpi seikka Sega Genesiksen klassikoissa. Jättäkää erinomainen retrohenkinen Sonic Mania -kehittäjä Evening Star ensimmäiseen alkuperäiseen projektiinsa ratkaisemaan suunnittelun ongelma jopa ilman sinistä hämäystä.
Loppujen lopuksi vilkaise Penny’s Big Breakawayta, ja heti on selvää, että kyseessä on rakkauskirje 90-luvulle korkeakontrastisine, räikeine väreineen, vaporwave-tyyppisine putkistoineen ja Y2K-ydinestetiikallaan. Se on kuitenkin pelattavuudeltaan täysin moderni, koska siinä juostaan ja hypitään uskomattoman näppärästi, kun ohjaat Pennyä, narrin näköistä hahmoa, joka yrittää pelastaa kuningaskuntansa ja samalla välttää pingviinipoliisin vangitsemista (kuninkaan alushousuihin liittyi… välikohtaus…).
No, se on siis liukas… heti kun keksit, miten sitä pelataan. Penny törmää maagiseen, tuntevaiseen jojo-jooon, ja Pennyn liikkuminen perustuu sen käyttämiseen, jotta hän pääsee etenemään vaiheiden läpi. Yksi asia on varma: vaikka monet 3D-tasohyppelypelit pyrkivät tuntumaan menneiden aikojen genreklassikoilta, Penny’s Big Breakaway ei kuulu niihin. Vauhtipohjaisen mekaniikkansa tavoittelussa se ei tunnu juuri muulta. Mikä tarkoittaa sitä, että se voi turhauttaa loputtomiin, kun opettelet pelaamaan. Tämä on aidosti aivan uudenlainen tasohyppelypeli, joka, vaikka se nostaa hattua monelle muulle lajityypille, on oikeasti oma juttunsa.
Kestää ikuisuuden
(Kuvan luotto: Evening Star)DARK TIMES
(Kuvan luotto: Sega)
Viimeaikaiset Sonic-pelit ovat olleet myös varsin hyviä. Onhan Shadow Generationsissa joitakin Sonicin 3D-historian parhaita tasoja!
Ei vain Pennyn pidättämiseen parveilevien pingviinien satunnainen rynnäkkö kannusta, vaan lähes jokainen pinta. Jyrkistä ja loivista mutkista trampoliineihin, aina on jotain, joka houkuttelee sinua pitämään virtaa yllä. Penny pystyy ketjuttamaan liikkeitä toisiinsa, ja hän voi ajaa jojoaan kuin isoa palloa nopeuttaakseen ja tehdä peräti kolme erilaista tuplahyppyä ilmassa.
Jos kansantajuista keskustelua on uskominen, Sonic The Hedgehogilla – itse 90-luvun 16-bittisellä ikonilla – oli vaikeuksia siirtyä 2D:stä 3D:hen. Se on osittain totta. Oli tehtävä myönnytyksiä, jotta vauhdikas sankari saatiin rinteiden ja silmukoiden 2D-tasolta juoksemaan 3D-maailmoissa. Suurin ongelma ei liittynyt nopeuteen, vaan momenttiin, joka oli yhtä tärkeä, ellei jopa tärkeämpi seikka Sega Genesiksen klassikoissa. Jättäkää erinomainen retrohenkinen Sonic Mania -kehittäjä Evening Star ensimmäiseen alkuperäiseen projektiinsa ratkaisemaan suunnittelun ongelma jopa ilman sinistä hämäystä.
Loppujen lopuksi vilkaise Penny’s Big Breakawayta, ja heti on selvää, että kyseessä on rakkauskirje 90-luvulle korkeakontrastisine, räikeine väreineen, vaporwave-tyyppisine putkistoineen ja Y2K-ydinestetiikallaan. Se on kuitenkin pelattavuudeltaan täysin moderni, koska siinä juostaan ja hypitään uskomattoman näppärästi, kun ohjaat Pennyä, narrin näköistä hahmoa, joka yrittää pelastaa kuningaskuntansa ja samalla välttää pingviinipoliisin vangitsemista (kuninkaan alushousuihin liittyi… välikohtaus…).
No, se on siis liukas… heti kun keksit, miten sitä pelataan. Penny törmää maagiseen, tuntevaiseen jojo-jooon, ja Pennyn liikkuminen perustuu sen käyttämiseen, jotta hän pääsee etenemään vaiheiden läpi. Yksi asia on varma: vaikka monet 3D-tasohyppelypelit pyrkivät tuntumaan menneiden aikojen genreklassikoilta, Penny’s Big Breakaway ei kuulu niihin. Vauhtipohjaisen mekaniikkansa tavoittelussa se ei tunnu juuri muulta. Mikä tarkoittaa sitä, että se voi turhauttaa loputtomiin, kun opettelet pelaamaan. Tämä on aidosti aivan uudenlainen tasohyppelypeli, joka, vaikka se nostaa hattua monelle muulle lajityypille, on oikeasti oma juttunsa.
Kestää ikuisuuden
(Kuvan luotto: Evening Star)DARK TIMES
(Kuvan luotto: Sega)
Viimeaikaiset Sonic-pelit ovat olleet myös varsin hyviä. Onhan Shadow Generationsissa joitakin Sonicin 3D-historian parhaita tasoja!
Ei vain Pennyn pidättämiseen parveilevien pingviinien satunnainen rynnäkkö kannusta, vaan lähes jokainen pinta. Jyrkistä ja loivista mutkista trampoliineihin, aina on jotain, joka houkuttelee sinua pitämään virtaa yllä. Penny pystyy ketjuttamaan liikkeitä toisiinsa, ja hän voi ajaa jojoaan kuin isoa palloa nopeuttaakseen ja tehdä peräti kolme erilaista tuplahyppyä ilmassa.
Yksi heittää jojoa suoraan eteenpäin, johon Penny voi sitten napsahtaa, toinen pitää jojoa paikallaan ilmassa, jotta Penny voi heilauttaa sitä, ja vielä toinen on tavallisempi ylimääräinen voltti ilmassa. Kun näitä kaikkia yhdistellään ja lisätään lisävoimia, asiat muuttuvat todella hauskoiksi – kiipeämällä puoliputkia pitkin ilmaa saadaksesi ilmaa, kiertämällä ja kääntymällä hyppäämällä koko lavan läpi tai jopa hyppäämällä vesistöjen yli.
Kunkin alueen lisäkikat, kuten eteenpäin ampuvat vesiputket ja tangot, joista voit heilua, antavat uusia tapoja kehittää vauhtia. Jokainen uusi alue on täynnä persoonallisuutta ainutlaatuisten väripalettiensa, varpaita hivelevien ääniraitojensa ansiosta (jotka ovat peräisin retrotyylisen maailman veteraaneilta, kuten Tee Lopsilta, Sean Bialolta ja Christian Whiteheadilta), ja matalapolyyttisten asukkaiden ansiosta, jotka tuovat hauskoja, kieli poskessa -väriä omituiseen ja pelimäiseen maailmaan, mikä tekee absurdista valtakunnasta jotenkin elävän tuntuisen.
(Kuvan luotto: Evening Star)
Jotkut näistä kansalaisista tarvitsevat Pennyn apua, mutta fiksusti kaikki perustuvat myös nopeuteen ja vauhtiin, ja usein ne pyörivät edessä olevalla polulla olevien pienten keräilyesineiden ympärillä, jotka se haastaa sinut nappaamaan, kun hurjastelet ohi. Kaikki yhdessä käskee sinua tekemään niin: Mene, mene, mene.