Tulen rakastamaan Assassin’s Creed Shadowsia. Kohtaloni oli sinetöity sillä hetkellä, kun näin Naoen heittävän koukkunsa puun oksan yli, pyörähtävän ilmassa ja laskeutuvan ketterästi kuin tyylikäs musta pantteri ja tuottavan kuolemaa ylhäältä pahaa-aavistamattomalle viholliselle.
Olin lumoutunut. Eilisiltainen laajennettu pelikuvapaljastus osoitti minulle, että Ubisoft Quebec on todella ylittänyt itsensä ja pyrkinyt sisällyttämään tulevaan roolipeliinsä dynaamisen, sujuvan liikkumisen ja fysiikkaan perustuvan vertikaalisuuden tunteen, joka on puuttunut pitkään jatkuneesta stealth-sarjasta tähän asti. Mutta siinäpä se: Assassin’s Creed on parhaimmillaan silloin, kun se muistaa, että se on salamyhkäisyyspelisarja. Miksi ihmeessä siis suosisin Yasuken panssarivaunumaista, kaikki aseet räjäyttävää lähestymistapaa? On ihan hyvä, että AC Shadowsissa pääsee pelaamaan koko pelin yhdellä päähenkilöllä, sillä olen jo nyt torjunut hänen pelityylinsä. Anteeksi, iso kaveri, olen varma, että sinulla on hieno persoonallisuus.
Yin ja Yang
(Kuvan luotto: Ubisoft)Hands-off preview
(Kuvan luotto: Ubisoft)
Katselin saman tehtävän pelaamista Assassin’s Creed Shadowsissa kahdella hyvin erilaisella tavalla, enkä nyt voi lakata ajattelemasta mahdollisuuksiaan
Niin iloinen kuin olenkin siitä, että AC Shadows enteilee kaksoispäähenkilöiden paluuta, en voi olla kertomatta, miten äärimmäisen outoa on, että toisella heistä tuntuu olevan jotenkin vielä vähemmän salamyhkäisyyspotentiaalia kuin Assassin’s Creed Valhallan lihaksikkaalla miespuolisella Eivorilla.
Ymmärrän kyllä, että on perusteltua olettaa yleisesti, että tyypillinen mies pystyy olemaan isompi, kookkaampi ja helpommin havaittava kuin keskiverto nainen. Mutta se ei tarkoita, etteivätkö he voisi ainakin yrittää olla hiljaa siitä. Jopa Jacob Frye, toinen puoli Ubi Quebecin viimeisestä mies-naispäähenkilökaksikosta Assassin’s Creed Syndicatessa, osasi vetää huppunsa kiinni ja pitää huulensa kiinni.
Lähes kaikki muut Assassin’s Creedin päähenkilöt, lukuun ottamatta vain kolmea, ovat onnistuneet olemaan sekä mies että varjojen mestari. Yasukessa on luultavasti potentiaalia piiloutua uhkaavasti sokean kulman taakse ja hyökätä kohteen kimppuun, mutta juuri nyt minulla on huolenaiheita.
(Kuvan luotto: Ubisoft)
Tulen rakastamaan Assassin’s Creed Shadowsia. Kohtaloni oli sinetöity sillä hetkellä, kun näin Naoen heittävän koukkunsa puun oksan yli, pyörähtävän ilmassa ja laskeutuvan ketterästi kuin tyylikäs musta pantteri ja tuottavan kuolemaa ylhäältä pahaa-aavistamattomalle viholliselle.
Olin lumoutunut. Eilisiltainen laajennettu pelikuvapaljastus osoitti minulle, että Ubisoft Quebec on todella ylittänyt itsensä ja pyrkinyt sisällyttämään tulevaan roolipeliinsä dynaamisen, sujuvan liikkumisen ja fysiikkaan perustuvan vertikaalisuuden tunteen, joka on puuttunut pitkään jatkuneesta stealth-sarjasta tähän asti. Mutta siinäpä se: Assassin’s Creed on parhaimmillaan silloin, kun se muistaa, että se on salamyhkäisyyspelisarja. Miksi ihmeessä siis suosisin Yasuken panssarivaunumaista, kaikki aseet räjäyttävää lähestymistapaa? On ihan hyvä, että AC Shadowsissa pääsee pelaamaan koko pelin yhdellä päähenkilöllä, sillä olen jo nyt torjunut hänen pelityylinsä. Anteeksi, iso kaveri, olen varma, että sinulla on hieno persoonallisuus.
Yin ja Yang
(Kuvan luotto: Ubisoft)Hands-off preview
(Kuvan luotto: Ubisoft)
Katselin saman tehtävän pelaamista Assassin’s Creed Shadowsissa kahdella hyvin erilaisella tavalla, enkä nyt voi lakata ajattelemasta mahdollisuuksiaan
Niin iloinen kuin olenkin siitä, että AC Shadows enteilee kaksoispäähenkilöiden paluuta, en voi olla kertomatta, miten äärimmäisen outoa on, että toisella heistä tuntuu olevan jotenkin vielä vähemmän salamyhkäisyyspotentiaalia kuin Assassin’s Creed Valhallan lihaksikkaalla miespuolisella Eivorilla.
Ymmärrän kyllä, että on perusteltua olettaa yleisesti, että tyypillinen mies pystyy olemaan isompi, kookkaampi ja helpommin havaittava kuin keskiverto nainen. Mutta se ei tarkoita, etteivätkö he voisi ainakin yrittää olla hiljaa siitä. Jopa Jacob Frye, toinen puoli Ubi Quebecin viimeisestä mies-naispäähenkilökaksikosta Assassin’s Creed Syndicatessa, osasi vetää huppunsa kiinni ja pitää huulensa kiinni.
Lähes kaikki muut Assassin’s Creedin päähenkilöt, lukuun ottamatta vain kolmea, ovat onnistuneet olemaan sekä mies että varjojen mestari. Yasukessa on luultavasti potentiaalia piiloutua uhkaavasti sokean kulman taakse ja hyökätä kohteen kimppuun, mutta juuri nyt minulla on huolenaiheita.
(Kuvan luotto: Ubisoft)
Japanin kaduilla ryntäävä Yasuke on kaikkea muuta kuin salamyhkäinen salamurhaaja. Hän ei myöskään yritä olla sellainen, vaan kookas samurai kohtaa vihollisensa suoraan, joko kalloa murskaava kanabo kädessään tai katanansa kiiltävä terä kädessään. Vaikka tämä vastaa paremmin samurain fyysistä olemusta ja vaikka onkin hienoa nähdä AC-pelin ensimmäinen musta päähenkilö näin voimakkaana, se tarkoittaa, että pelaajat, jotka haluavat astua Yasuken historiallisiin kenkiin Japanin legendaarisena afrikkalaissoturina, joutuvat pelaamaan pelityylillä, joka poikkeaa selvästi Assassin’s Creedin perusperiaatteista.
Se asettaa Yasuken varmasti syrjään tavallisesta Assassin’s Creedin päähenkilöstä toiminnallisuuden suhteen, ja asettaa hänet oikeudenmukaisemmin Nioh 2:n ja Ghost of Tsushiman kaltaisia samuraita vastaan pelimaailman Eziosien ja Altairien sijaan samurai-toimintasankarina. Älkää käsittäkö minua väärin – hän näyttää todella taitavalta miekan kanssa, ja nuo ilkeät lopetusanimaatiot ovat kaunista katsottavaa. Yasukella on nyt vain kaksi odotusta täytettävänään: Assassin’s Creed -sarjan odotukset ja ja se huolestuttavan korkea rima, jonka on asettanut viime vuosien pienempi joukko todella erinomaisia samurai-toimintapelejä.
Tilaa GamesRadar+-uutiskirje.