Lumen veri ei ole vain karmiininpunaista – se on paksua, aavemaista mustaa, joka jää pysyvästi panssarini päälle. Crimson Desertin räväkkä sankari Kliff kantaa itseään kidutetulla sitkeydellä, joka on kaikkien pelien ikimuistoisimpien yksinäisten sotilaiden tunnusmerkki, ja hänellä on miekkataidot todisteeksi siitä.
Gamescom 2024 -messuilla järjestämässäni 45 minuutin hands-on-sessiossa tutustuin Kliffiin totuuden nimissä hieman ikävässä vaiheessa hänen elämäänsä. Mutta painava, yhdistelmäkeskeinen lähitaistelu, taidokkaasti muotoiltu ympäristö, jossa on rangaistava lumihuippuinen keskiaikainen valtakunta, sekä kookkaita petoja ja vielä pahempia pahoja miehiä, jotka voi pilkkoa pieniksi? Koko paketti on saanut minut kilpailemaan, jotta saisin kehittäjä Pearl Abyssin tulevan avoimen maailman toimintaeepoksen Steam-toivelistalleni nopeammin kuin ehdit sanoa ”auts”.
Hemmetin hauskaa aikaa
(Kuvan luotto: Pearl Abyss)Gamescom 2024
(Kuvan luotto: Firaxis Games)
GamesRadar+ on Kölnissä pelaamassa vuoden 2024 odotetuimpia uusia pelejä ja juttelemassa niitä henkiin herättävien kehittäjien kanssa. Lisää käytännön ennakkokuvia ja yksinoikeudella tehtyjä haastatteluja löydät Gamescom 2024 -tapahtuman uutiskeskuksesta.
Crimson Desert -ennakatselupelini alkaa kahden sotivan ryhmittymän välissä, kun Kliff kostaa rauhanomaisten Greymanesien kuoleman barbaarisen Black Bear -heimon käsissä. Pelkästään asiayhteyden perusteella hänen paksun skotlantilaisen puhetyylinsä saa minut kuvittelemaan heidät joksikin Itä- ja Pohjois-Skotlannin piktikansojen kaltaiseksi. Tässä tapauksessa mukana on paljon enemmän terästä.
Täällä saan tutustua dynaamiseen lähitaistelumekaniikkaan, joka täyttää suurimman osan esikatselukokemuksestani. Crimson Desertissä taistelu on pelkkää puskuripainikkeiden käyttöä: L1:n avulla voin torjua, kun taas R1:n painaminen antaa iskun toisensa jälkeen voimakkaan iskun pääaseellani (tässä tapauksessa miekalla). Kliffillä on myös tuhoisa erikoishyökkäys, jonka voi toteuttaa pitämällä R1:tä ja R2:ta samanaikaisesti painettuna, ja pian on jo itsestäänselvyys horjuttaa vihollisia nopealla potkulla kasvoihin, ennen kuin heittäytyy jyrkänteeltä alas.
Lumen veri ei ole vain karmiininpunaista – se on paksua, aavemaista mustaa, joka jää pysyvästi panssarini päälle. Crimson Desertin räväkkä sankari Kliff kantaa itseään kidutetulla sitkeydellä, joka on kaikkien pelien ikimuistoisimpien yksinäisten sotilaiden tunnusmerkki, ja hänellä on miekkataidot todisteeksi siitä.
Gamescom 2024 -messuilla järjestämässäni 45 minuutin hands-on-sessiossa tutustuin Kliffiin totuuden nimissä hieman ikävässä vaiheessa hänen elämäänsä. Mutta painava, yhdistelmäkeskeinen lähitaistelu, taidokkaasti muotoiltu ympäristö, jossa on rangaistava lumihuippuinen keskiaikainen valtakunta, sekä kookkaita petoja ja vielä pahempia pahoja miehiä, jotka voi pilkkoa pieniksi? Koko paketti on saanut minut kilpailemaan, jotta saisin kehittäjä Pearl Abyssin tulevan avoimen maailman toimintaeepoksen Steam-toivelistalleni nopeammin kuin ehdit sanoa ”auts”.
Hemmetin hauskaa aikaa
(Kuvan luotto: Pearl Abyss)Gamescom 2024
(Kuvan luotto: Firaxis Games)
GamesRadar+ on Kölnissä pelaamassa vuoden 2024 odotetuimpia uusia pelejä ja juttelemassa niitä henkiin herättävien kehittäjien kanssa. Lisää käytännön ennakkokuvia ja yksinoikeudella tehtyjä haastatteluja löydät Gamescom 2024 -tapahtuman uutiskeskuksesta.
Crimson Desert -ennakatselupelini alkaa kahden sotivan ryhmittymän välissä, kun Kliff kostaa rauhanomaisten Greymanesien kuoleman barbaarisen Black Bear -heimon käsissä. Pelkästään asiayhteyden perusteella hänen paksun skotlantilaisen puhetyylinsä saa minut kuvittelemaan heidät joksikin Itä- ja Pohjois-Skotlannin piktikansojen kaltaiseksi. Tässä tapauksessa mukana on paljon enemmän terästä.
Täällä saan tutustua dynaamiseen lähitaistelumekaniikkaan, joka täyttää suurimman osan esikatselukokemuksestani. Crimson Desertissä taistelu on pelkkää puskuripainikkeiden käyttöä: L1:n avulla voin torjua, kun taas R1:n painaminen antaa iskun toisensa jälkeen voimakkaan iskun pääaseellani (tässä tapauksessa miekalla). Kliffillä on myös tuhoisa erikoishyökkäys, jonka voi toteuttaa pitämällä R1:tä ja R2:ta samanaikaisesti painettuna, ja pian on jo itsestäänselvyys horjuttaa vihollisia nopealla potkulla kasvoihin, ennen kuin heittäytyy jyrkänteeltä alas.
Mutta hyvät hack and slash -hetket päättyivät äkillisesti, kun tajusin, että tämä oli vain esikatseluni alustava taisteluopetusjakso. Olin hädin tuskin painanut mieleeni monimutkaiset kombot, jotka oli painettu siististi mustalle kortinpalalle edessäni, ennen kuin minut lähetettiin keskusalueelle valitsemaan yksi kolmesta raa’asta pomotaistelusta, joita yritin käydä loppusession aikana. Olin aina pitänyt itseäni enemmän kuin puolikuntoisena kolmannen persoonan toimintapeleissä, mutta Crimson Desertissä oli muutakin kuin Assassin’s Creed Valhalla, jonka pääosassa oli korpilahkeinen Geralt of Rivia.
Staglordia, raskaasti panssaroitua miestä vastaan, jolla on isot hirvensarvet ja vielä isompi kilpi, on nöyryyttävä kokemus – eikä vähiten siksi, että minua varoitetaan siitä, että hän on vaikeusasteeltaan ”keskitason” pomo ja siksi hyvä vaihtoehto kohdata ensin. Ensimmäinen asia, jonka teen sen jälkeen, kun olen spawnannut Staglordin luolaan? Tutkin tietenkin hänen tavaroitaan, mukaan lukien satunnaisen miekan, jonka löysin sieltä. Mutta kun avaan valikon tarkistaakseni sen tilastot, minut keskeyttää elokuvamainen esittely niin sanotusta Staglordista.
(Kuvan luotto: Pearl Abyss)