Lähes kymmenen vuotta sitten pelasin Dragon Age: Inquisitionia ensimmäistä kertaa ja rakastuin suloiseen Josephine Montilyetiin, hiljaisen tuhmaan suurlähettilääseen, jolla oli skandaalimainen bardien taustatarina. Jokaisen romanttisen hahmon kohdalla, ystävyydessä, flirtissä tai öö, muussa, vedet ovat syvemmällä kuin miltä ne ensin näyttävät. Se on osa sitä, mikä sai minut palaamaan takaisin useisiin läpipeluukertoihin mies- ja naispuolisten inkvisiittoreiden, haltijoiden, kääpiöiden, qunarien ja (hyi, jos on pakko) ihmisten kanssa. Se on pakko saada, jos haluaa kerätä kaikki rakastajattaret.
Erään kauniin viiksekkään Tevinterin maagin kaari on erityisen täynnä kaipausta, sydänsurua ja outoa raivoa, jos lähestyt romanssia hänen kanssaan sekä miehenä että naisena. Kun tapaamme Dorian Pavusin ensi kertaa, hän on kaapissa, mutta vain läheisen kohtaamisen ja arvokkaan orin päässä siitä, että hän tulisi ulos. Jos inkvisitori ei pyyhkäise häntä jaloistaan, Rautahärkä hoitaa pian homman, kun hänet on värvätty inkvisitioon.
Ilmoita aikomuksistasi rakastuneena naisena kuitenkin, ja hän näyttelee roolia jonkin aikaa. Kunnes aloitat hänen kumpparitehtävänsä, joka pakottaa hänet kohtaamaan homofobisen isänsä. Kyynelten partaalla hän paljastaa Pavus-patriarkan yrityksen ”muuttaa” oman poikansa seksuaalisuutta veren magian avulla, jotta perheen valta ja vaikutusvalta säilyisivät. Sydäntäsärkevän vivahteikas tarina, joka olisi mennyt hukkaan, ellei Doriania olisi kirjoitettu nimenomaan homomieheksi. Mutta nämä samat tarinat me olemme menettämässä Dragon Age: The Veilguardissa.
Epäonninen rakkaudessa
(Kuvan luotto: BioWare)
Päällisin puolin ja erikseen tarkasteltuna tämä muutos ei ole negatiivinen, vaan yksinkertaisesti erilainen lähestymistapa. Mutta kun fantasiaroolipelit seuraavat Baldur’s Gate 3:n huikeaa menestystä, on syytä olla varuillaan pelaajien seksuaalisten kokemusten lisääntymisen suhteen.
Niin hauskaa kuin se voikin olla, että voi valita potentiaalisten rakastettujen buffetista, se ei kuvaa todellista elämän ja rakkauden kirjoa queer-ihmisenä. Jopa pelilogiikan mukaan kanonisesti bi- tai panseksuaalisten hahmojen identiteetti murenee liian helposti, kun kukin pelaaja pelaa omien ennakkoluulojensa mukaan.
Paluu Thedasiin
(Kuvan luotto: BioWare)
Dragon Age: The Veilguardin esikatselu: ”Tämä ensisilmäys on vähintäänkin vakuuttanut minut siitä, että voisin rakastaa BioWaren roolipeliä vielä kerran.”
Mitenköhän queernessille annetaan tilaa monitahoiselle ilmaisulle pelaajahahmon matkan ulkopuolella Veilguardissa? On vaikea olla huolestumatta siitä, että LGBTQ+-edustuksen kannalta tämä muutos merkitsee sarjalle askelta taaksepäin.
Lähes kymmenen vuotta sitten pelasin Dragon Age: Inquisitionia ensimmäistä kertaa ja rakastuin suloiseen Josephine Montilyetiin, hiljaisen tuhmaan suurlähettilääseen, jolla oli skandaalimainen bardien taustatarina. Jokaisen romanttisen hahmon kohdalla, ystävyydessä, flirtissä tai öö, muussa, vedet ovat syvemmällä kuin miltä ne ensin näyttävät. Se on osa sitä, mikä sai minut palaamaan takaisin useisiin läpipeluukertoihin mies- ja naispuolisten inkvisiittoreiden, haltijoiden, kääpiöiden, qunarien ja (hyi, jos on pakko) ihmisten kanssa. Se on pakko saada, jos haluaa kerätä kaikki rakastajattaret.
Erään kauniin viiksekkään Tevinterin maagin kaari on erityisen täynnä kaipausta, sydänsurua ja outoa raivoa, jos lähestyt romanssia hänen kanssaan sekä miehenä että naisena. Kun tapaamme Dorian Pavusin ensi kertaa, hän on kaapissa, mutta vain läheisen kohtaamisen ja arvokkaan orin päässä siitä, että hän tulisi ulos. Jos inkvisitori ei pyyhkäise häntä jaloistaan, Rautahärkä hoitaa pian homman, kun hänet on värvätty inkvisitioon.
Ilmoita aikomuksistasi rakastuneena naisena kuitenkin, ja hän näyttelee roolia jonkin aikaa. Kunnes aloitat hänen kumpparitehtävänsä, joka pakottaa hänet kohtaamaan homofobisen isänsä. Kyynelten partaalla hän paljastaa Pavus-patriarkan yrityksen ”muuttaa” oman poikansa seksuaalisuutta veren magian avulla, jotta perheen valta ja vaikutusvalta säilyisivät. Sydäntäsärkevän vivahteikas tarina, joka olisi mennyt hukkaan, ellei Doriania olisi kirjoitettu nimenomaan homomieheksi. Mutta nämä samat tarinat me olemme menettämässä Dragon Age: The Veilguardissa.
Epäonninen rakkaudessa
(Kuvan luotto: BioWare)
Päällisin puolin ja erikseen tarkasteltuna tämä muutos ei ole negatiivinen, vaan yksinkertaisesti erilainen lähestymistapa. Mutta kun fantasiaroolipelit seuraavat Baldur’s Gate 3:n huikeaa menestystä, on syytä olla varuillaan pelaajien seksuaalisten kokemusten lisääntymisen suhteen.
Niin hauskaa kuin se voikin olla, että voi valita potentiaalisten rakastettujen buffetista, se ei kuvaa todellista elämän ja rakkauden kirjoa queer-ihmisenä. Jopa pelilogiikan mukaan kanonisesti bi- tai panseksuaalisten hahmojen identiteetti murenee liian helposti, kun kukin pelaaja pelaa omien ennakkoluulojensa mukaan.
Paluu Thedasiin
(Kuvan luotto: BioWare)