Hi-Fi Rush on yksi viime vuosien suosikkipeleistäni, musiikillinen tour-de-force, joka suodattaa 2000-luvun pelaamista nykyaikaisuuden tuomien etujen kautta. Vielä tärkeämpää on se, että viime viikolla tapahtuneen aidon tragedian, eli kehittäjä Tango Gameworksin yhtäkkisen ja hätkähdyttävän sulkemisen jälkeen huomasin ajattelevani Chain seikkailuja ja palanneeni johonkin, mikä jäi mieleeni pelissä: Hi-Fi Rushin avointa iloa tuntui lieventävän tuntuva turhautuminen siihen, miten vaikeaa on tehdä luovaa ja arvokasta työtä epäsympaattisessa yritysrakenteessa.
Ja kun puhun henkilönä, joka on myös ollut mukana hyvissä tiimeissä, jotka omistavat massiiviset yritykset ovat lopettaneet toimintansa, tämä viesti kuuluu selvästi ja kuuluvasti.
Koneistoa vastaan raivoaminen
(Kuvan luotto: Bethesda Softworks)
Ei ole vaikea nähdä tämän teeman kulkevan läpi koko pelin. Hi-Fi Rush ei ole täysin siinä pisteessä, että se olisi nimenomaisesti ”korporaatioiden vastainen”, mutta siinä on enemmän kuin muutama nuotti, jotka soittavat tätä säveltä. Ei todellakaan tarvita paljoa tutkimista tajutakseen, että kaikki tärkeimmät antagonistit ovat vain eläviä ruumiillistumia yleisistä valituksista, jotka ovat vaivanneet peliteollisuutta jo vuosia.
Villi kyyti
(Kuvan luotto: Xbox Game Studios)
Hi-Fi Rush -arvio: ”Kieltämättä villi ajelu, jota ei kannata jättää huomiotta ”**.
Muutamia esimerkkejä poimitakseni Zanzo on itsekäs hurmuri, joka alistaa työntekijänsä hirvittävään rutistukseen ilmentääkseen jokaista harkitsematonta päähänpistoaan, polttaa resurssejaan ja johtaa lopulta siihen, että hänen projektinsa romahtavat itseensä. Roquefort on rahaa ahnehtiva kirjanpitäjä, joka kieltäytyy rahoittamasta hyviä ideoita, vaikka yrityksellä on valtavasti käyttämätöntä kultaa, jolla se voisi tehdä suuria asioita. Mimosa on hehkutettu PR-toimihenkilö ja yhteisön johtaja, joka tuntuu olevan kiinnostuneempi vain edistämään itseään kuin Vandelayn hankkeita. Lopullinen pomo ja toimitusjohtaja Kale on puolestaan nepotistinen työntekijä, joka on täysin eristetty kaikesta ammatillisesta riskistä ja joka palkitaan suhteettomasti vähäisestä panoksestaan.
Hi-Fi Rush on yksi viime vuosien suosikkipeleistäni, musiikillinen tour-de-force, joka suodattaa 2000-luvun pelaamista nykyaikaisuuden tuomien etujen kautta. Vielä tärkeämpää on se, että viime viikolla tapahtuneen aidon tragedian, eli kehittäjä Tango Gameworksin yhtäkkisen ja hätkähdyttävän sulkemisen jälkeen huomasin ajattelevani Chain seikkailuja ja palanneeni johonkin, mikä jäi mieleeni pelissä: Hi-Fi Rushin avointa iloa tuntui lieventävän tuntuva turhautuminen siihen, miten vaikeaa on tehdä luovaa ja arvokasta työtä epäsympaattisessa yritysrakenteessa.
Ja kun puhun henkilönä, joka on myös ollut mukana hyvissä tiimeissä, jotka omistavat massiiviset yritykset ovat lopettaneet toimintansa, tämä viesti kuuluu selvästi ja kuuluvasti.
Koneistoa vastaan raivoaminen
(Kuvan luotto: Bethesda Softworks)
Ei ole vaikea nähdä tämän teeman kulkevan läpi koko pelin. Hi-Fi Rush ei ole täysin siinä pisteessä, että se olisi nimenomaisesti ”korporaatioiden vastainen”, mutta siinä on enemmän kuin muutama nuotti, jotka soittavat tätä säveltä. Ei todellakaan tarvita paljoa tutkimista tajutakseen, että kaikki tärkeimmät antagonistit ovat vain eläviä ruumiillistumia yleisistä valituksista, jotka ovat vaivanneet peliteollisuutta jo vuosia.
Villi kyyti
(Kuvan luotto: Xbox Game Studios)
Hi-Fi Rush -arvio: ”Kieltämättä villi ajelu, jota ei kannata jättää huomiotta ”**.
Muutamia esimerkkejä poimitakseni Zanzo on itsekäs hurmuri, joka alistaa työntekijänsä hirvittävään rutistukseen ilmentääkseen jokaista harkitsematonta päähänpistoaan, polttaa resurssejaan ja johtaa lopulta siihen, että hänen projektinsa romahtavat itseensä. Roquefort on rahaa ahnehtiva kirjanpitäjä, joka kieltäytyy rahoittamasta hyviä ideoita, vaikka yrityksellä on valtavasti käyttämätöntä kultaa, jolla se voisi tehdä suuria asioita. Mimosa on hehkutettu PR-toimihenkilö ja yhteisön johtaja, joka tuntuu olevan kiinnostuneempi vain edistämään itseään kuin Vandelayn hankkeita. Lopullinen pomo ja toimitusjohtaja Kale on puolestaan nepotistinen työntekijä, joka on täysin eristetty kaikesta ammatillisesta riskistä ja joka palkitaan suhteettomasti vähäisestä panoksestaan.
Ja niin se jatkuu ja jatkuu, ja sitä kehystää demoralisoitunut ja hyväksikäytetty robottihenkilöstö, joka yhdistää nämä kohtaamiset. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että en usko, että näitä on tarkoitettu erityisesti Microsoftia vastaan*, vaan pikemminkin viittaamaan laajempiin alan ongelmiin, joiden olemme nähneet nostavan päätään vuosien varrella. Olipa kyse painajaismaisesta kriisistä ja toimitusjohtajista, jotka jatkavat negatiivisten seurausten välttelyä, tai vain yrityksistä, jotka priorisoivat entistä suurempia voittoja työntekijöidensä turvallisuuden kustannuksella, Hi-Fi Rushin täsmällisyys antagonistiensa rikosten suhteen tekee selväksi, että sillä on todellinen kirveenleikkuukeino – vaikka tuo kirves osoittautuisikin kuusikieliseksi kirsikkakirsikkapelikoneeksi Epiphone V:stä, joka on tehty magneettisesti kootuista sirpaleista. En myöskään voi olla huomaamatta, että pelin näennäinen ratkaisu on murtautua pääkonttoreihin ja alkaa lyödä ylempää johtoa tylpillä esineillä.