”Tervehdys, kuningatar Vlaakith – hänen nimensä viimeinen.” Kylmät väreet juoksevat pitkin selkärankaani, kun kuulen Lae’zelin lausuvan nämä sanat Baldur’s Gate 3:ssa. Se ei ole vain githyanki-soturin äärimmäinen koston hetki, vaan nämä sanat merkitsevät paradigman muutosta koko hänen kansalleen.
Baldur’s Gate 3:n pahat loput ovat Patch 7:n kohokohtia, ja Lae’zelin loppu on ehdottomasti suosikkini. Vaihtaako hän mahdollisesti yhden tyrannikuningattaren toiseen? Kuulostaa siltä, että kyllä. Mutta onko vallan riistäminen Vlaakithilta paras mahdollinen lopputulos raivostuneelle ja voimaantuneelle Lae’zelille, joka haluaa kulkea omaa polkuaan ja lopettaa elinikäisen orjuuden epäoikeudenmukaisen hallitsijan edessä? Ehdottomasti. Älä huoli – minulla on kuitit.
”Hyvä” githyanki
(Kuvan luotto: Larian)Sankarin tarina
(Kuvan luotto: Larian Studios)
En koskaan löytänyt Lae’zelia Baldur’s Gate 3:ssa, ja se teki minusta konnan…
Läpipeluu vain nähdäkseni Lae’zelin uuden pahan lopun ei ole urani paras päätös, mutta kun otetaan huomioon kaikki ne kauheudet, joihin syyllistyin BG3:n Dark Urgena, se ei ole kaukana. Oli kuitenkin sen arvoista nähdä Lae’zelin vihdoin pääsevän omille teilleen, omilla ehdoillaan, Vlaakithin anastajana ja kansansa jumalhallitsijana.
Asiaan vaikuttaa se, että hänen ns. paha loppunsa ei eroa kovinkaan vahvasti epäromanttisen Lae’zelin ”hyvästä” lopusta. Kummassakin lopputuloksessa hän johtaa itse taistelua Vlaakithia vastaan, olipa Orfeus mukana tai ei. Tekipä hän sen sitten kansansa vapauttamisen nimissä – ja avasi samalla valtatyhjiön – tai täysin tarkoituksenaan johtaa heidät omiin kykeneviin käsiinsä, Vlaakithin astraalitasoa koskeva vaatimus kyseenalaistetaan. Kuka tässä tapauksessa on pahis?
”Tervehdys, kuningatar Vlaakith – hänen nimensä viimeinen.” Kylmät väreet juoksevat pitkin selkärankaani, kun kuulen Lae’zelin lausuvan nämä sanat Baldur’s Gate 3:ssa. Se ei ole vain githyanki-soturin äärimmäinen koston hetki, vaan nämä sanat merkitsevät paradigman muutosta koko hänen kansalleen.
Baldur’s Gate 3:n pahat loput ovat Patch 7:n kohokohtia, ja Lae’zelin loppu on ehdottomasti suosikkini. Vaihtaako hän mahdollisesti yhden tyrannikuningattaren toiseen? Kuulostaa siltä, että kyllä. Mutta onko vallan riistäminen Vlaakithilta paras mahdollinen lopputulos raivostuneelle ja voimaantuneelle Lae’zelille, joka haluaa kulkea omaa polkuaan ja lopettaa elinikäisen orjuuden epäoikeudenmukaisen hallitsijan edessä? Ehdottomasti. Älä huoli – minulla on kuitit.
”Hyvä” githyanki
(Kuvan luotto: Larian)Sankarin tarina
(Kuvan luotto: Larian Studios)
En koskaan löytänyt Lae’zelia Baldur’s Gate 3:ssa, ja se teki minusta konnan…
Läpipeluu vain nähdäkseni Lae’zelin uuden pahan lopun ei ole urani paras päätös, mutta kun otetaan huomioon kaikki ne kauheudet, joihin syyllistyin BG3:n Dark Urgena, se ei ole kaukana. Oli kuitenkin sen arvoista nähdä Lae’zelin vihdoin pääsevän omille teilleen, omilla ehdoillaan, Vlaakithin anastajana ja kansansa jumalhallitsijana.
Asiaan vaikuttaa se, että hänen ns. paha loppunsa ei eroa kovinkaan vahvasti epäromanttisen Lae’zelin ”hyvästä” lopusta. Kummassakin lopputuloksessa hän johtaa itse taistelua Vlaakithia vastaan, olipa Orfeus mukana tai ei. Tekipä hän sen sitten kansansa vapauttamisen nimissä – ja avasi samalla valtatyhjiön – tai täysin tarkoituksenaan johtaa heidät omiin kykeneviin käsiinsä, Vlaakithin astraalitasoa koskeva vaatimus kyseenalaistetaan. Kuka tässä tapauksessa on pahis?
Tämän uuden ”pahan” lopun huikea käsikirjoitus tekee tästä fantastisen dramaattisen pointin, kun Amelia Tylerin kertoma hahmottaa hyvän ja pahan välisen hauraan rajan pelaajan silmissä. ”Hyvä githyanki tietää, milloin taistelu on voitettu”, ääni pauhaa, kun Lae’zel tekee päätöksen nousta githyankien jumalhallitsijaksi. ”Mutta hän tietää myös, milloin taistelukenttä on yksinkertaisesti muuttunut. Hyvä githyanki tuntee vihollisensa, mutta hän tietää myös, ettei asetta pidä koskaan heittää syrjään niin kauan kuin sitä voi vielä käyttää.” Tässä kohtaa Lae’zel kääntyy jakamaan mahtavan, tietävän katseen keisarin ja Orfeuksen kanssa. Heidän välillään vallitsee hiljainen sopimus: he kukistavat Vlaakithin yhdessä. Loppujen lopuksi: ”Hyvä githyanki on uskollinen herralleen, mutta hän tietää myös, että jotkin asiat on tehtävä prinssinsä nimissä – mutta ei hänen kädellään.”
(Kuvan luotto: Larian)