Paperilla Laika: Aged Through Blood on peli, jota normaalisti välttäisin kaikin keinoin. Se on verinen ja väkivaltainen metroidvania, jonka pääosassa on antropomorfinen kojootti moottoripyörällä – tai, kuten kehittäjät haluavat sitä kutsua, ”motorvania”. Se ei tee kompromisseja sen suhteen, että on ajettava, ammuttava, pyörittävä ja laskeuduttava täydellisessä synkronissa. Olen suorastaan hirveä siinä.
Silti en jotenkin pysty lopettamaan pelaamista. Se johtuu osittain siitä, etten ole päässyt pelissä kauhean pitkälle, ja myös siitä, että nautin edelleen siitä, etten tunnu pysyvän pyörän selässä kuin minuutin kerrallaan. Joka kerta vain nostan itseni ylös, pyyhkäisen pölyt pois ja yritän uudestaan. Pese, huuhtele, toista.
Vaikka puhun jatkuvasti Laikan vaikeudesta, on tärkeää ymmärtää ennen kaikkea, että tämä ei ole liioittelua. En voi laskea, kuinka monta kertaa kuolin vain yrittäessäni päästä läpi pelin ensimmäisestä osiosta, ennen kuin se edes kunnolla avautui. Se on vähän kuin pelaisi tappavaa yhdistelmää Excitebikea ja Super Meat Boyta, jonka pääosassa on John Wick sekoitettuna Mad Maxiin sekoitettuna fursonaan.
Äärimmäisen vaikea ratsastaja
(Kuvan luotto: Brainwash Gang)
Laika: Aged Through Bloodin maailma on rapistuva post-apokalyptinen joutomaa, jossa heimosi on miehitetty. Peli ei kaihda tätä, ja heti alusta alkaen on selvää, että sinua ja kansaasi kohtaan on tehty hirvittäviä, hirvittäviä hirmutekoja – ja avausprologi on vain yksi lisää pitkässä rivissä. Ja kun tutkit asiaa tarkemmin, on vielä lisää löydettävää.
Huolimatta puitteiden kieltämättä synkästä ja synkästä taustasta, Laika: Aged Through Bloodin varsinainen ympäristö on upeasti renderöity, runsaasti kerroksia sisältävä, käsin piirretty maailma. Vaikka luonnollinen taipumus on kiihdyttää sen läpi – olethan suurimman osan ajasta moottoripyörällä – ja lähes joka pinnalla on pölyn ja sisäelinten vankka patina, on siinä myös yksinäistä kauneutta, jos sitä katsoo hitaasti.
Indie Spotlight
(Kuvan luotto: D&A Games)
Henkien auttaminen eteenpäin tässä realistisessa haamujen metsästyspelissä iskee paljon kovemmin kuin Phasmophobia
Tämä on se, mikä alun perin veti minut pelin pariin, ja mikä piti minut mukana epäonnistumisten alkuaallon jälkeen. Se on ihana katsella, ja ääniraita hallitsee sääntöjä, ja molemmat tekivät hieman helpommaksi hyväksyä, että kyllä, jos nostan pyörääni liikaa, saatan itse asiassa kaatua ja kuolla välittömästi. Kyllä, menestyksekäs navigointi tietyssä kohtaamisessa edellyttää, että pystyn ajoittamaan voltin (sillä tavalla lataat uudelleen) ja laukaukset (joka hidastaa aikaa, jotta voit tähdätä) sekä nopeuden ja kulman (sinun on pidettävä nappia painettuna kääntyäksesi eri suuntaan) kaikki kerralla.
Mutta kun kaikki mekaniikat yhdistyvät ja onnistut ketjuttamaan sarjan voltteja, laukauksia, uudelleenlatauksia ja laskeutumisia yhteen ja voitat osan erämaata, jota pidit aiemmin mahdottomana… Mikään ei vedä vertoja sille. Ja vaikka peli on ehdottoman rankaiseva ja raaka, se ei myöskään viivyttele. Kuoleman jälkeinen uudelleenkäynnistyminen on melko nopeaa, ja se tarjoaa säännöllisesti tarkistuspisteitä, joihin voit virittäytyä eri tasoilla, joten olet harvoin, jos koskaan, liian kaukana siitä paikasta, jossa olet haukkunut pölyä sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.
En tiedä, voitanko koskaan Laika: Aged Through Bloodia. Työni ja yksityiselämäni luonne jättää minulle usein vain vähän aikaa pelata pelejä huvikseni; pelien julkaisuaikataulu on täynnä tammikuusta joulukuuhun, ja jotain uutta on aina näköpiirissä. Mutta nytkin tätä kirjoittaessani pohdin päässäni, miten pääsisin eteenpäin siitä vihaisia lintuja aseilla uhkaavasta laumasta, johon olen juuttunut. Ja epäilen, että ajattelen Laikaa vielä pitkään sen jälkeen, kun olen lopettanut sen pelaamisen.
Laika: Aged Through Blood on nyt julkaistu PC:lle. Jos haluat lisää tulevia julkaisuja horisontissa, tutustu tulevien indie-pelien yhteenvetoon tai katso, mistä muista olemme nauttineet Indie Spotlight -sarjassamme.