Senua’s Saga: Hellblade 2:sta voisi sanoa niin monia asioita – ja yritin todellakin mahduttaa ne kaikki Hellblade 2 -arvosteluuni. Mutta on yksi suolistoa raastava kohtaus, joka on jäänyt mieleeni siitä lähtien, kun lopputekstit rullautuivat: ensimmäisen jättiläisen, Illtaugan, kohtaaminen.
Ninja Theoryn raastava toimintaseikkailu ja kauhukävelysimulaatio eivät ole kaikille. Se on brutaalia, emotionaalisesti armotonta puurtamista läpi armottoman maiseman, jonka puhdas käyttöliittymä ja intensiivinen graafinen tarkkuus hämmentävät pelaajaa ja luovat elokuvamaisemman kokemuksen kuin mitä useimmat Hollywoodin blockbusterit tarjoavat. Peli loistaa kuitenkin metaforan ja tarinan mestarillisessa yhteispelissä – ja Illtaugan tapauksessa vaikutus on suorastaan lumoava.
* Sisältövaroitus: *Hellblade 2:n spoilerit ja keskustelu lasten menettämisen teemoista edessä.
Äidin synnit
(Kuvan luotto: Ninja Theory)Fight like a girl
(Kuvan luotto: Xbox Game Studios)
Senua’s Saga: Hellblade 2:n myötä Ninja Theory ottaa oppia pelaajien palautteesta ja aiemmista kokemuksista, kun se pyrkii jatkuvasti haastamaan mielenterveyden leimautumisen…
Senuan matka Islantiin muuttuu kostoretkestä maagisen, folkloristisen polun aluksi, joka johtaa lunastukseen. Hänen on kukistettava kolme jättiläistä, joista jokainen edustaa ohutta rajaa, joka erottaa ihmisen ja pedon toisistaan. Kaikki tämä palautuu Hellblade 2:n tärkeimpiin opetuksiin: kaikki hirviöt olivat kerran ihmisiä, mutta me kaikki ansaitsemme valita oman polkumme.
Illtaugan, naisjättiläisen, jonka maanjäristävä viha on tuhonnut kyliä, kohdalla tämä tunne on vielä todellisempi. Kun metsänhenkien kaltainen Hiddenfolk on johdattanut Senuan pimeyden, varjojen ja vaarojen luolastoon, hän saa selville Illtaugan syntytarinan. Hän oli aikoinaan Ingunn-niminen nainen, joka täydellisen epätoivon vallassa pelastaakseen kansansa nälänhädältä tarjosi maailman tärkeimmän asian – ainoan lapsensa – Hiddenfolkille uhrikaupaksi. Kuten Furies sanoo, Illtauga ei olekaan hirviö; hän on lapsettoman äidin voimakas raivo, joka on jäänyt oman itsevihansa kouriin tehtyään käsittämättömän.
Senua’s Saga: Hellblade 2:sta voisi sanoa niin monia asioita – ja yritin todellakin mahduttaa ne kaikki Hellblade 2 -arvosteluuni. Mutta on yksi suolistoa raastava kohtaus, joka on jäänyt mieleeni siitä lähtien, kun lopputekstit rullautuivat: ensimmäisen jättiläisen, Illtaugan, kohtaaminen.
Ninja Theoryn raastava toimintaseikkailu ja kauhukävelysimulaatio eivät ole kaikille. Se on brutaalia, emotionaalisesti armotonta puurtamista läpi armottoman maiseman, jonka puhdas käyttöliittymä ja intensiivinen graafinen tarkkuus hämmentävät pelaajaa ja luovat elokuvamaisemman kokemuksen kuin mitä useimmat Hollywoodin blockbusterit tarjoavat. Peli loistaa kuitenkin metaforan ja tarinan mestarillisessa yhteispelissä – ja Illtaugan tapauksessa vaikutus on suorastaan lumoava.
* Sisältövaroitus: *Hellblade 2:n spoilerit ja keskustelu lasten menettämisen teemoista edessä.
Äidin synnit
(Kuvan luotto: Ninja Theory)Fight like a girl
(Kuvan luotto: Xbox Game Studios)
Senua’s Saga: Hellblade 2:n myötä Ninja Theory ottaa oppia pelaajien palautteesta ja aiemmista kokemuksista, kun se pyrkii jatkuvasti haastamaan mielenterveyden leimautumisen…
Senuan matka Islantiin muuttuu kostoretkestä maagisen, folkloristisen polun aluksi, joka johtaa lunastukseen. Hänen on kukistettava kolme jättiläistä, joista jokainen edustaa ohutta rajaa, joka erottaa ihmisen ja pedon toisistaan. Kaikki tämä palautuu Hellblade 2:n tärkeimpiin opetuksiin: kaikki hirviöt olivat kerran ihmisiä, mutta me kaikki ansaitsemme valita oman polkumme.
Illtaugan, naisjättiläisen, jonka maanjäristävä viha on tuhonnut kyliä, kohdalla tämä tunne on vielä todellisempi. Kun metsänhenkien kaltainen Hiddenfolk on johdattanut Senuan pimeyden, varjojen ja vaarojen luolastoon, hän saa selville Illtaugan syntytarinan. Hän oli aikoinaan Ingunn-niminen nainen, joka täydellisen epätoivon vallassa pelastaakseen kansansa nälänhädältä tarjosi maailman tärkeimmän asian – ainoan lapsensa – Hiddenfolkille uhrikaupaksi. Kuten Furies sanoo, Illtauga ei olekaan hirviö; hän on lapsettoman äidin voimakas raivo, joka on jäänyt oman itsevihansa kouriin tehtyään käsittämättömän.
Tämä oivallus on avainasemassa Senuan kyvylle ymmärtää Illtaugaa ja siten vapauttaa hänet piinastaan, ja lisäksi se on hetki, joka toistaa jotain, jonka kuulin pelin avauskohtauksen aikana. Siinä Senuan ystävä, tutkija ja entinen kertoja Druth kertoo Hellblade: Senua’s Sacrificen tapahtumista ja kuvailee, kuinka hänen isänsä piti hänen psykoosiaan ”kirouksena”, perinnöllisenä sairautena, joka periytyi ”äidin syntinä”.
Tämä äitiys-teema saa aivoni pyörimään. Yhtäkkiä näen Senuan uudessa valossa: Illtaugan metaforisena vastakohtana. Kun nämä kaksi kohtaavat sulaneen laavan ja tuhkan tulisessa häkissä, minua hämmästyttää se katarttinen nerokkuus, että ”synnin” tuotteella on voima antaa anteeksi syntiselle.