Osa voittaa, osa häviää. Kun vuosi 2024 lähestyy loppuaan, ikivanha sanonta ei voisi pitää paremmin paikkansa kauhupelien alalla. Menneinä vuosina olemme nähneet selviytymiskauhun renessanssin alkavan, ja vuoden 2023 Resident Evil 4 ja Alan Wake 2 ovat erityisesti erottuvat triple-A-todisteiden merkkipaalut. Tänä vuonna kauhugenren verinen taistelukenttä näyttää kuitenkin hieman erilaiselta, ja se johtuu valtavista riskeistä, joita kehittäjät ja julkaisijat ovat valmiita ottamaan.
Myönnettäköön, että jotkut näistä laskeutuivat paremmin kuin toiset. Mutta vuoden jälkeen, jolloin suuret uusintafilmatisoinnit olivat kuningas, olen nähnyt uusien kauhupelien, rohkeiden jatko-osien ja retro-indiepelien saralla paljon enemmän, mikä saa minut odottamaan innokkaimmin vuoden 2025 kauhupelejä. Kaikki perustuu siihen, että riski on salainen kastike, joka pitää genren jatkuvassa kasvussa. Tarve ”pelata varman päälle” voi kuristaa kauhua ja pitää sen juurtuneena aikaan sen sijaan, että se kehittyisi sitä pelaavien ihmisten mukana. Vuoden kolme parasta kauhupeliäni – Slitterhead, Silent Hill 2 ja Senua’s Saga: Hellblade 2 – todistavat tämän hyvin eri tavoin.
Roads untaken
(Kuvan luotto: Xbox Game Studios)Xenomorphosis
Olen iloinen, että Alien Isolation 2 on jatko-osa eikä remake, mikä osoittaa, että selviytymiskauhulla on tulevaisuus muutenkin kuin menneisyyden toistamisena
Yksi jatko-osa, yksi uusi ominaisuus ja yksi remake selviytymiskauhuklassikosta. Tämä on helppo yhteenveto siitä, miten kukin edellä mainituista peleistä täydentää 2024:n monipuolista kauhuportfoliota. Minulle ei kuitenkaan ole tärkeintä uutuusarvo, vaan se, miten kunkin pelin kehittäjät pyrkivät viemään genreä sen nykyisten rajojen ulkopuolelle ottamalla tarvittavia riskejä.
Kuten Hellblade 2 -arvostelussani totesin, Ninja Theoryn ahdistava elokuvamainen jatko-osa koettelee Xbox Series X:n teknisiä rajoja. Se on sekä videopeli että kerronnallinen kokemus, painottaen ajoittain enemmän jälkimmäistä luodakseen sen, minkä monet saattavat (virheellisesti) hylätä kauhukävelysimulaattoriksi, jossa on taistelukohtaamisia. Tämä ei välttämättä ole suuri riski, sillä Hellblade: Senua’s Sacrifice noudattaa samanlaista pulmakeskeistä rakennetta, mutta se, että niin monet pitävät tätä suunnittelutekijää sitä vastaan, kiinnostaa minua.
Osa voittaa, osa häviää. Kun vuosi 2024 lähestyy loppuaan, ikivanha sanonta ei voisi pitää paremmin paikkansa kauhupelien alalla. Menneinä vuosina olemme nähneet selviytymiskauhun renessanssin alkavan, ja vuoden 2023 Resident Evil 4 ja Alan Wake 2 ovat erityisesti erottuvat triple-A-todisteiden merkkipaalut. Tänä vuonna kauhugenren verinen taistelukenttä näyttää kuitenkin hieman erilaiselta, ja se johtuu valtavista riskeistä, joita kehittäjät ja julkaisijat ovat valmiita ottamaan.
Myönnettäköön, että jotkut näistä laskeutuivat paremmin kuin toiset. Mutta vuoden jälkeen, jolloin suuret uusintafilmatisoinnit olivat kuningas, olen nähnyt uusien kauhupelien, rohkeiden jatko-osien ja retro-indiepelien saralla paljon enemmän, mikä saa minut odottamaan innokkaimmin vuoden 2025 kauhupelejä. Kaikki perustuu siihen, että riski on salainen kastike, joka pitää genren jatkuvassa kasvussa. Tarve ”pelata varman päälle” voi kuristaa kauhua ja pitää sen juurtuneena aikaan sen sijaan, että se kehittyisi sitä pelaavien ihmisten mukana. Vuoden kolme parasta kauhupeliäni – Slitterhead, Silent Hill 2 ja Senua’s Saga: Hellblade 2 – todistavat tämän hyvin eri tavoin.
Roads untaken
(Kuvan luotto: Xbox Game Studios)Xenomorphosis
Olen iloinen, että Alien Isolation 2 on jatko-osa eikä remake, mikä osoittaa, että selviytymiskauhulla on tulevaisuus muutenkin kuin menneisyyden toistamisena
Yksi jatko-osa, yksi uusi ominaisuus ja yksi remake selviytymiskauhuklassikosta. Tämä on helppo yhteenveto siitä, miten kukin edellä mainituista peleistä täydentää 2024:n monipuolista kauhuportfoliota. Minulle ei kuitenkaan ole tärkeintä uutuusarvo, vaan se, miten kunkin pelin kehittäjät pyrkivät viemään genreä sen nykyisten rajojen ulkopuolelle ottamalla tarvittavia riskejä.
Kuten Hellblade 2 -arvostelussani totesin, Ninja Theoryn ahdistava elokuvamainen jatko-osa koettelee Xbox Series X:n teknisiä rajoja. Se on sekä videopeli että kerronnallinen kokemus, painottaen ajoittain enemmän jälkimmäistä luodakseen sen, minkä monet saattavat (virheellisesti) hylätä kauhukävelysimulaattoriksi, jossa on taistelukohtaamisia. Tämä ei välttämättä ole suuri riski, sillä Hellblade: Senua’s Sacrifice noudattaa samanlaista pulmakeskeistä rakennetta, mutta se, että niin monet pitävät tätä suunnittelutekijää sitä vastaan, kiinnostaa minua.
Hellblade ei koskaan teeskennellyt olevansa God of War tai Assassin’s Creed Valhalla. Se ei ole viikinkien toimintapeli eikä norjalaisen jumalan voimafantasia, vaan syvästi ahdistava hahmotutkimus mielisairaasta naisesta, joka kohtaa kauhuja sisältä ja ulkoa. Olin iloinen nähdessäni, että Ninja Theory tuplasi näitä teemoja entisestään Hellblade 2:ssa, mikä todisti jotain tärkeää: kauhua ei ole tarkoitettu helposti lähestyttäväksi ja sulateltavaksi. Sen ei aina tarvitse olla korkeaoktaaninen taistelutrilleri, kuten parhaat selviytymiskauhupelit. Kauhulla voi olla voimakkaita, inhimillisiä tarinoita keskeisenä liikkeellepanevana voimana, ja tällaisia pelejä on tällä hetkellä liian vähän. Kieltäytymällä mukautumasta genren konventioihin Hellblade 2 erottuu yhtenä viime vuosien tärkeimmistä kauhupeleistä – eikä siinä ole mitään ”turvallista”.
Underdogs
(Kuvan luotto: Bokeh Game Studio)
Bokehin riskit kannattivat, sillä se sai aikaan todella ainutlaatuisen kauhupelin.
Tästä huolimatta Hellblade 2 oli Microsoftin omistamalta kehittäjältä tuttu juttu, ja näin ollen se antaa itselleen tietynlaisen ennakko-odotuksen laadusta. Samaa ei voi sanoa marraskuun julkaisusta Slitterheadista, joka on tuore kauhupeli upouudelta studiolta.
Bokeh Game Studiosin neitsytmatkasta vastaavat entiset Team Silent -tekijät Keiichiro Toyama ja Akira Yamaoka saivat minut innostumaan jo silloin, kun Slitterhead julkistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021. Minulla ei silloin ollut aavistustakaan, mitä odottaa tältä karmealta ruumiinkauhupeliltä, eikä mikään voinut valmistella minua siihen, miten ainutlaatuinen kokemus siitä tuli.
Rekisteröidy GamesRadar+-uutiskirjeeseen.
Viikoittaisia koosteita, tarinoita rakastamistasi yhteisöistä ja paljon muuta…
Ota minuun yhteyttä muiden Future-brändien uutisilla ja tarjouksillaVastaanota meiltä sähköpostia luotettavien kumppaneidemme tai sponsoreidemme puolestaLähettämällä tietosi hyväksyt käyttöehdot ja tietosuojakäytännön ja olet vähintään 16-vuotias.
Slitterheadin jyrkkä kieltäytyminen noudattamasta minkäänlaisia kauhunormeja on pitkälti se, mikä sai minut innostumaan siitä, sen dynaaminen taistelusysteemi, jota tukee 90-luvun neo-noir-sci-fi-kerronta, joka on aina siksakkia, kun luulin sen olevan siksakkia. Hellblade 2:n tapaan Slitterhead ei ollutkaan se unihitti, jollaisena sitä pidin. Mutta kaikki Bokehin riskit kannattivat, ja se sai aikaan todella ainutlaatuisen kauhupelin, jonka näen saavan vihdoin tunnustusta vuosien päästä, kun YouTube-videoita otsikolla ”BIGGEST MISSED HORROR GEM OF 2024?” ilmestyy vääjäämättä.