Kun Todd Howard kertoi Washington Postille, että Starfield on ”kuin Skyrim avaruudessa”, väite jakoi mielipiteitä. Kesällä 2021 annetussa haastattelussa esitetty kommentti toimi tuolloin sekä kontekstualisoimiseksi että tulevan avaruuspeliräiskinnän mainostamiseksi, mutta se herätti kehotuksia, joiden mukaan Starfieldin pitäisi olla suurempi ja rohkeampi kuin mikään aiempi, joidenkin sellaisten pelaajien keskuudessa, jotka olivat selvästi saaneet tarpeekseen The Elder Scrolls 5:stä.
Toivon, että Starfield on enemmän kuin ”Skyrim avaruudessa”, sanoi esimerkiksi GR+:n oma Josh West viime vuoden alussa ja vihjasi, että jos Skyrimin liekki olisi saanut himmentyä samalla tavalla kuin Morrowindin ja Oblivionin, niin ehkä ajatus Tamrielista tähtien keskellä olisi tuntunut houkuttelevammalta. Kun Skyrimistä on julkaistu kolme seuraavaa iteraatiota vuoden 2011 julkaisun ja vuoden 2021 vuosipäivän välillä, kirjoittajamme oli kuitenkin jo ennakkoon väsynyt pelkkiin näkymiin.
Minä taas olisin mielelläni vienyt Skyrimin avaruuteen. Ja vaikka tämä ei ollutkaan suosituin mielipide tuolloin, se on nyt merkityksetön, koska Starfield ei ole lainkaan Skyrim avaruudessa. Se ei itse asiassa ole yhtään kuin Skyrim avaruudessa. Ja olen sekä tyytyväinen että hieman pettynyt tähän.
Spaced out
(Kuvan luotto: Bethesda)THE GR+ VERDICT
(Kuvan luotto: Bethesda)
Starfield-arvio: ”Parasta, mitä Bethesda on tehnyt sitten Oblivionin”
Starfield lienee avaruudessa lähempänä Falloutia, mutta se on oikeasti aivan eri peto. Se on hidasta polttamista, joka voi viedä tunteja ennen kuin se pääsee vauhtiin. Minulle se on kaikkien alojen asiantuntija, mutta ei minkään mestari. Se on valtavan vaikuttava yritys, joka voi olla hetken kaunis, mutta sitten taas kylmä ja alitajuntainen. Se on laaja roolipeli, joka on toistaiseksi tuottanut minulle yhtä paljon iloa ja turhautumista, mutta joka on kiinnittänyt huomioni kunnianhimollaan ja mahtavuudellaan. Itsekkäästi ajateltuna sen ilmataistelu ja alusten rakentaminen olivat pelin osa-alueita, jotka eivät koskaan olisi koskaan miellyttäneet minua henkilökohtaisesti, mutta olen rakastanut sen tutkimusmatkailusta johtuvaa ihmeellisyyden tunnetta – massiivisessa, planeettojen välisessä mittakaavassa; aina siihen asti, että sen avulla voi soluttautua pieniin, harmittomiin tukikohtiin aurinkokunnan kaukaisimmissa kolkissa.
Tällä viikolla sanoin, että Starfield kukoistaa hiljaisimmissa hetkissään, koska harva studio tekee Bethesdan tavoin implisiittistä pelkoa. Tähän mennessä pelin parissa viettämässäni ajassa tämä on ollut ylivoimaisesti suosikkiasiani – hiippailu paikoissa, joihin en todellakaan ole tervetullut, samalla kun yritän löytää jotain tai jotakuta, jota minun ei pitäisi etsiä. Mitä kauemmin vietän Starfieldin parissa, sitä selvemmin ymmärrän, miksi näin on: nämä ovat niitä hetkiä, jotka sitovat Starfieldin edeltäjiinsä ja kehittävät samalla kaavaa VATS-vapaalla torjunnalla, monimutkaisella aseidenkäsittelyllä ja tietenkin upealla visuaalisella ilmeellä.
(Kuvan luotto: Bethesda Game Studios)
”Tehdäkseni asian selväksi: en koskaan halunnut Starfieldiltä samanlaista, high fantasy kosmoksessa -tyyppistä diiliä, mutta Bethesdan peleissä on joitain keskeisiä periaatteita, joita olen tällä kertaa kaivannut.”
Selvyyden vuoksi: en koskaan halunnut Starfieldin kanssa samanlaista, kosmoksen high fantasy -tyyppistä sopimusta, mutta Bethesdan peleissä on joitakin keskeisiä periaatteita, joita olen tällä kertaa kaivannut. Viime viikolla GR+:n Ali Jones esitti, että lohikäärmeiden hyökkäysten ja ydinsodan jälkeen Starfieldin avaus kalpenee esimerkiksi Skyrimin ja Falloutin rinnalla, enkä voisi olla enempää samaa mieltä.
Jättiläistä vastaan taisteleminen ja sen lyöminen pois kuin kärpäsen Skyrimin alkuvaiheessa tai Deathclawsien jahtaaminen Quarry Junctionin käytöstä poistetuilla junaradoilla Fallout: New Vegasissa – nämä ovat ratkaisevia, hahmoa kehittäviä hetkiä näissä peleissä; tahattomia siirtymäriittejä, jotka korostavat merkityksettömyyttänne näissä maailmoissa, ja jotka samalla haastavat ottamaan tämän vastaan, palaamaan takaisin ylivoimaisina ja saamaan omanne takaisin murhanhimoisen halveksunnan vallassa.
Starfieldin mittakaava estää tietysti näitä set-piecejä tapahtumasta aikaisin ovista. Edellä mainittu hidas palaminen on loistavaa, jos olet halukas ja kykenevä upottamaan useita tunteja edestakaisin kulkemista ja etsimistä päätehtävään ennen kuin kuplat alkavat nousta pintaan. Mutta kun Starfieldin tarinaa ruokkivaa ydintä vedetään ulos, jotain menetetään matkan varrella – eli Starfield ei olisi koskaan voinut olla Skyrim avaruudessa lainkaan. Jos olet samaa mieltä siitä, että Starfield on parasta, mitä Bethesda on tehnyt sitten Oblivionin, se on todennäköisesti hyvä asia. Jos et ole samaa mieltä, sillä ei luultavasti ole väliä, sillä sama mittakaava, joka erottaa Starfieldin edeltäjistään, helpottaa niin monia muita tapoja kiinnittää ja pitää huomio. Ja siitä Bethesda ansaitsee kunnian(kin).
Tässä on 25 parasta roolipeliä, jotka voit (ja sinun pitäisi) tarkistaa juuri nyt…