Lawful Good vai Chaotic Evil? Martial Class vai Magic Class? Alkuperäinen hahmo vai alusta asti luotu? Baldur’s Gate 3:ssa on satoja eri tapoja luoda hahmo, ja vaikka pelaankin tällä hetkellä Early Access -pelissäni näppärää Deep Gnome Rangeria, minulla ei ole vielä mitään käsitystä siitä, mitä pelaan, kun peli julkaistaan kokonaisuudessaan. Tiedän kuitenkin, että riippumatta siitä, minkä luokan, rodun tai persoonallisuuden lopulta valitsen, yksi seikka pelissäni pysyy samana: keräilen jokaisen ruokapalan, johon törmään.
Olipa kyse sitten Skyrimin juustopyöristä, Falloutin säteilytetystä roskaruoasta tai The Witcherin keskiaikaisista välipaloista, roolipelien perinne, jonka mukaan hätätapauksessa niellään mahdollisimman paljon ruokaa, on vakiintunut. Kaikissa näissä peleissä tulee kuitenkin aika, jolloin niitä välipaloja ei oikeastaan enää tarvita: Skyrimissä off-käteni käytti harvoin mitään muuta kuin parantavaa loitsua, Falloutissa roikuin Wastelandissa koko reppu täynnä stimpaksia, ja Geraltin taikajuomien valmistustaidot tulevat varmasti tarpeeseen, kun hän kohtaa Wild Huntin.
Baldur’s Gate 3:ssa, aivan kuten itse D&D:ssä, löydät lopulta paljon tapoja toteuttaa pientä itsehoitoa. Terveysjuomat, väliaikaiset osumapisteet, parantavat loitsut ja lyhyet lepotauot tarjoavat hahmollesi mahdollisuuden taistella toisenkin päivän. Ruoka sen sijaan ei auta sinua selviytymään taistelusta, ellet aio heittää sitä vastustajillesi. Sen sijaan se on osa paljon hyödyllisempää mekaniikkaa, jota hyödynnän mielelläni.
Pitkä juhla
Saadaksesi kaiken irti Baldur’s Gate 3:n pitkästä lepoajasta – pitkästä lepoajasta, jonka aikana nukut, olet vuorovaikutuksessa kumppaneidesi kanssa ja palautat kaikki terveytesi ja loitsupaikkasi – sinun on mentävä nukkumaan täydellä vatsalla. Sitä varten tarvitset 10 leiritarviketta hahmoa kohti, ja saadaksesi niitä sinun on kerättävä ruokaa. Sen vuoksi pidän kiinni jokaisesta löytämästäni vihanneksesta ja lihasta.
Kun ryöstin yhden peikkoleirin, löysin kaksi kokonaista sian päätä. Ne olivat sangen epämiellyttäviä katsella. Vielä pahempaa oli ajatella niiden syömistä. Mutta syöttääkseni niitä seurueelleni? Ne tarjosivat 15 leiritarviketta kumpikin. Olisi rikos olla syömättä näitä päitä, ja vain osittain siksi, että ne painoivat myös useita kiloja kumpikin ja minulla on vain niin paljon tilaa repussani. Täydensin seurueeni aterian salaperäisellä lihakimpaleella, joka saattoi olla toinen pala yhdestä noista onnettomista sioista, vaikka en voi olla siitä sataprosenttisen varma.
Siitä lähtien olen napannut kaikkea, mitä olen löytänyt. Hahmoni reppu on nyt yhtä täynnä kuivattuja makkaroita ja sämpylöitä kuin terveysjuomia ja taikaesineitä. Perunasta ei ehkä ole paljon hyötyä yksinään, mutta jos satun törmäämään tomaattisäkkiin, tynnyriin, jossa on porkkanoita, ja löydän kesäkurpitsan hylätystä keittiöstä, metsänvartijani syö yhtäkkiä terveellistä vihannessekoitusta, ja jälkiruoaksi on omena tai kaksi.
(Kuvan luotto: Larian)
Se ei ole täydellinen strategia – pitkä lepo kestää kahdeksan tuntia, ja olen jäänyt kiinni siitä, että maailma liikkuu ympärilläni, kun syön ruokaa useammin kuin haluaisin myöntää. Se on myös kirjaimellinen taakka – kaikki tuo liha tarkoittaa, että pienikokoinen metsänvartijani kamppailee pitääkseen kiinni taloudellisesti arvokkaista esineistään ravitsemuksellisesti arvokkaiden sijaan. On myös kirjaimellinen aikarajoite – Baldur’s Gate 3 -kampanjan sanotaan vievän 75 tuntia lyhyessä päässä, ja jos käytän tunteja jokaisen löytämäni tynnyrin, pussin ja ruumiin tonkimiseen ylimääräisen välipalan varalta, tuo luku vain kasvaa. Jos se merkitsee eroa kaikkien loitsupaikkojeni takaisin saamisen välillä seuraavaa suurta pomotaistelua varten, olen kuitenkin valmis tekemään uhrauksen.
Baldur’s Gate 3:n pääkirjoittaja pelin 17 000 loppuratkaisun ”hämähäkinseittimäisestä” muodostelmasta.