Astarionin läpimurtosuosiosta Baldur’s Gate 3:ssa Redfallin polttavaan pettymykseen, vuosi on ollut vaihteleva videopelivampyyreille. Toisaalta en tunne kovin montaa ihmistä, joka pelaisi Arkanen vampyyreja tappavaa FPS-peliä vielä nyt lokakuussa (huolimatta sen äskettäisestä 60 FPS-päivityksestä), mutta toisaalta tiedän myös, että Redfall oli sen verran pettymys, että se kertoo jostain syvemmästä asiasta.
Tuo jokin on mielestäni vampyyrien surullinen puute, jota näemme tällä hetkellä uusissa peleissä. Me kaikki menetimme päämme Resident Evil Villagen Lady Dimistrescusta vuonna 2021, mutta vuosi 2023 näytti olevan tavalliselle vampyyrifanille tylppä vuosi, kunnes Astarion herätti uinuvan kiinnostuksen uudelleen. Ennen Astarionia tuli aika monta ikimuistoista videopelivampyyria, mutta totuus on, ettei näille yliluonnollisille olennoille ole viime vuosina tullut kovinkaan paljon voittoja. Ihmissudet ja zombit ovat olleet parrasvaloissa jo tarpeeksi kauan – kun vuosi 2024 on aivan nurkan takana, puhumattakaan Vampire: The Masquerade Bloodlines 2:sta, joka on aivan horisontissa, olkaa hyvä ja antakaa ensi vuoden olla verenimijöiden vuosi.
Veretön
(Kuvan luotto: Konami)Wicked ways
(Kuvan luotto: EA)
Parhaista kauhupeleistä löytyy muutakin kuin vampyyrejä.
Kuolemattoman vampyyrin vetovoima popkulttuurissa ulottuu vuosisatojen taakse, mutta peleissä he ovat jonkinlainen kuoleva laji. BloodRaynen puoli-ihmis-dhampyyreistä The Witcher 3:n Regisiin on vaikea keksiä tiettyjä vampyyrejä, jotka olisivat tehneet minuun suuren vaikutuksen videopeleissä. Paljon vähemmän kuin televisiossa ja elokuvissa, joissa vampyyrit ovat jo pitkään kiehtoneet ja kiehtoneet katsojia. Castlevania ja Legacy of Kain auttoivat vampyyreille vahvan alun toimintapeleissä, joten miksi kunnon vampyyriä on nykyään niin vaikea löytää?
Olemme odottaneet vuosia kunnon jatko-osaa Vampire: The Masquerade Bloodlines -pelille, jota pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista roolipeleistä, ja kun ensimmäistä kertaa istahdin Sharkmobin hiljattain hylkäämän Vampire: The Masquerade Bloodhuntin pariin, tulevaisuus näytti valoisalta. Kolmannen persoonan battle royale -räiskintäpeli on toki kaukana Bloodlinesin tarinapainotteisesta ja tarinavetoisesta pelistä, mutta se on todiste siitä, että toimivien vampyyrien luominen tarvittavine voimineen ja kykyineen on pelimekaniikaltaan enemmän kuin mahdollista.
Siviiliin pureminen antaa tilapäisen vahvistuksen, mutta aiheuttaa sen, että sinua aletaan metsästää – ja mitä hyötyä olisi supernopeudesta ja supervoimasta, jos et voisi käyttää niitä vihollisiasi vastaan? Combat-viisas, Bloodhunt tuntuu run-and-gun parannus mitä Don’t Nod oli menossa kohti Vampyr, hienosäätämällä sen kömpelömpi mekaniikka löytää sweet spot välillä RPG ja ampuja.
(Kuvan luotto: Sharkmob)
Toimivien vampyyrien luominen tarvittavine voimineen ja kykyineen on pelimekaniikan kannalta enemmän kuin mahdollista.
Bloodhunt on verisen hauskaa ajanvietettä, vaikkakin hieman karheaa. Siinä on paljon roolipelimäisiä omituisuuksia, jotka vetosivat minuun, kattava hahmonluomisvalikko ja ryhmittymäkohtaiset arkkityypit, joiden avulla voit muokata täydellisen rakennelmasi, mikä sai minut kiinnostumaan siitä, miltä Bloodlinesin jatko-osa voisi näyttää. Tämä spekulaatio luultavasti ruokki kiinnostustani Bloodhuntia kohtaan, ja kalliita taistelupasseja lukuun ottamatta nautin todella siitä, kun juoksin yön olentona.
Olin surullisempi kuin luulinkaan kuultuani, että Sharkmob siirtyy toistaiseksi pois Bloodhuntista, mutta se jättää tilaa lupaavalle tulevaisuudelle. Bloodhuntin hyllyttämisestä ja Redfallin romuttamisesta huolimatta 2023 onnistui Larian Studiosin ansiosta kääntämään suunnan kertaheitolla. Näyttelijä Neil Newbonin joskus kiimainen, aina viihdyttävä kuvaus kalpeasta haltijavampyyristä Astarionista vakiinnuttaa hänen asemansa yhtenä kaikkien aikojen suosikkivideopelihahmoistani, saati sitten yhtenä suosikkivampyyreistani. Se on sytyttänyt minussa toivon vampyyrien valoisammasta tulevaisuudesta pelimaailmassa, sellaisesta, jossa he vihdoin saavat ansaitsemansa arvostuksen ihmissusien ja parhaiden zombipelien rinnalla.
Jos Astarionista on jotain pääteltävissä, näyttää siltä, että kaikki mitä me hampaita rakastavat pelaajat tarvitsemme ollaksemme onnellisia, on hyvin kirjoitettu tarina ja hauskoja tapoja toimia vampyyrien voimien kanssa. Toivottavasti tämä ei ole liikaa pyydetty Bloodlines 2:n kehittäjältä The Chinese Roomilta, mutta toistaiseksi odotan arkussani lisää uutisia.
Bloodhunt ei koskaan päässyt parhaiden battle royale -pelien listallemme, mutta se on paljon muutakin.