Löysin itseni maanalaisesta vankilasta Divinity Original Sin 2:ssa, ja eräs tietty näky on saanut minut raivostumaan. Fort Joyssa tapahtumien sarja, johon liittyy patsas, napin painallus ja luukku, on vienyt minut tälle odottamattomalle kiertomatkalle, eikä minulla ole aavistustakaan, mitä odottaa. Minua tervehtii pimeä ja likainen käytävä, jossa on mukulakivilattioita, hämähäkinseittejä joka nurkassa ja ränsistyneet, korjausta kaipaavat seinät. Kummallakin puolellani on ovet, jotka johtavat kouralliseen selliä, ja lähetettyäni ikuisen oppilaan kumppanini Fanen tiirikoimaan joitakin lukkoja luurankosormillaan lähden tutkimaan niitä.
Silloin yllättävä jännityksen aalto pyyhkäisee päälleni. Yleensä arkku, hieno saalis tai erityisen kiehtova löytö herättää tämän tunteen, mutta juuri nyt olen suorastaan innostunut nähdessäni rotan hipsuttelemassa nurkassa. Niin, oikeasti. Rotta. Miksi olen niin innostunut siitä, että täällä on jokin eläin? No, se tarkoittaa, että pääsen käyttämään äskettäin hankkimaani taitoa, ja se on pelin ylivoimaisesti paras taito. Itse asiassa se heijastaa suosikkiloitsujani Baldur’s Gate 3:ssa, enkä voi saada siitä tarpeekseni.
Kyseinen kyky on Pet Pal, jonka avulla voin puhua eläimille. Tarkoitan, kuka ei haluaisi tätä kykyä? Se avaa seikkailulle aivan uuden puolen, ja lisäksi se on jo tarjonnut minulle erilaisia yllättäviä skenaarioita. Käytettyäni vastaavaa kykyä niin paljon Baldur’s Gate 3:ssa Divinity Original Sin 2:n pelaaminen on vain vahvistanut haluani nähdä tämä ominaisuus useammassa roolipelissä. Rehellisesti sanottuna, mitä useammassa pelissä voin keskustella eläinten kanssa, sitä parempi.
Lemmikkieläinten viestintä
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Löysin itseni maanalaisesta vankilasta Divinity Original Sin 2:ssa, ja eräs tietty näky on saanut minut raivostumaan. Fort Joyssa tapahtumien sarja, johon liittyy patsas, napin painallus ja luukku, on vienyt minut tälle odottamattomalle kiertomatkalle, eikä minulla ole aavistustakaan, mitä odottaa. Minua tervehtii pimeä ja likainen käytävä, jossa on mukulakivilattioita, hämähäkinseittejä joka nurkassa ja ränsistyneet, korjausta kaipaavat seinät. Kummallakin puolellani on ovet, jotka johtavat kouralliseen selliä, ja lähetettyäni ikuisen oppilaan kumppanini Fanen tiirikoimaan joitakin lukkoja luurankosormillaan lähden tutkimaan niitä.
Silloin yllättävä jännityksen aalto pyyhkäisee päälleni. Yleensä arkku, hieno saalis tai erityisen kiehtova löytö herättää tämän tunteen, mutta juuri nyt olen suorastaan innostunut nähdessäni rotan hipsuttelemassa nurkassa. Niin, oikeasti. Rotta. Miksi olen niin innostunut siitä, että täällä on jokin eläin? No, se tarkoittaa, että pääsen käyttämään äskettäin hankkimaani taitoa, ja se on pelin ylivoimaisesti paras taito. Itse asiassa se heijastaa suosikkiloitsujani Baldur’s Gate 3:ssa, enkä voi saada siitä tarpeekseni.
Kyseinen kyky on Pet Pal, jonka avulla voin puhua eläimille. Tarkoitan, kuka ei haluaisi tätä kykyä? Se avaa seikkailulle aivan uuden puolen, ja lisäksi se on jo tarjonnut minulle erilaisia yllättäviä skenaarioita. Käytettyäni vastaavaa kykyä niin paljon Baldur’s Gate 3:ssa Divinity Original Sin 2:n pelaaminen on vain vahvistanut haluani nähdä tämä ominaisuus useammassa roolipelissä. Rehellisesti sanottuna, mitä useammassa pelissä voin keskustella eläinten kanssa, sitä parempi.
Lemmikkieläinten viestintä
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Luonnollisesti ryntään rotan luo heti kun voin ja aloitan keskustelun. Pelkkä tieto siitä, että sen nimi on Eddie, saa minut hymyilemään, mutta pikkuinen kaveri on myös melko avulias. Eddie antaa minulle lukonavaajan, tai kuten hän sitä kutsuu, ”terävän lukonavaajan”, ja jatkaa sitten kertomalla minulle tästä paikasta, johon olen joutunut. Keskusteluni rotan kanssa tuo mieleeni lukemattomat tilanteet Baldur’s Gate 3:ssa, joissa pääsin puhumaan muun muassa sioille ja koirille. Kun astuin ensimmäisen kerran Sword Coastiin, olin heti innostunut Speak with Animals -ennustusloitsusta. En ollut koskaan aiemmin kokenut peliä, joka olisi antanut minun tehdä näin, ja joka kerta, kun törmäsin maailmassa eläimeen, minun oli pakko nähdä, mitä se sanoisi. Vaikka pelkkä villieläinten läsnäolo auttaa virtuaaliympäristöjä tuntumaan elävämmiltä, mahdollisuus keskustella niiden kanssa tuo lisää syvyyttä ja tekee maailmasta entistäkin rikkaamman.
Uusi horisontti
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Baldur’s Gate 3 sai minut vihdoin kokeilemaan Larianin viimeistä kriitikoiden ylistämää roolipeliä, ja siitä on nopeasti tulossa uusi pakkomielteeni.
Larianin roolipelien myöhäisenä tulokkaana minulla ei ollut aavistustakaan, että Divinity Original Sin 2:ssa oli samanlainen ominaisuus. Voitte siis kuvitella iloni ja yllätykseni, kun aloitin hiljattain matkani Lohsena Rivellonissa ja huomasin, että samankaltainen ominaisuus oli myös tässä fantasiaroolipelissä. Moni asia Divinityssä on muistuttanut minua Baldur’s Gate 3:sta, mutta mikään ei voita sitä hetkeä, kun näin ponnahdusikkunan, kun kohtasin lampaan ensimmäistä kertaa. ”Et voi ymmärtää, mitä tämä eläin yrittää sanoa!” teksti kuului. ”Jos sinulla olisi Pet Pal -lahjakkuus, voisit käydä mielekkään keskustelun”. Minä kirjaimellisesti haukoin henkeäni. Mikään ei aikonut estää minua hankkimasta tätä lahjakkuutta heti ensimmäisessä mahdollisessa tilaisuudessa.
Dialogi koirien kanssa
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Onneksi ei kestänyt kauaa keskustella eläinten kanssa, kun olin noussut tasolle ja avannut taidon. Se on jo osoittautunut avaavan tien muutamiin ikimuistoisiin vuorovaikutustilanteisiin, ja se on jopa pelastanut nahkani eräässä vaarallisessa tilanteessa, jota myös vankilakäyntini auttoi. Kun olin puhunut rotan kanssa, jouduin yhteen magisterin kanssa, joka kidutti sotilasparkaa. Läsnäoloni ei selvästikään ollut tervetullut, ja jouduin pian taistelemaan häntä ja hänen lakeijoitaan vastaan. Ryöstin kaiken, mitä maisterilla oli, ja vaikka huomasin, että hänellä oli punainen pallo mukanaan, en ajatellut sitä tuolloin kovinkaan paljoa.
Löysin itseni maanalaisesta vankilasta Divinity Original Sin 2:ssa, ja eräs tietty näky on saanut minut raivostumaan. Fort Joyssa tapahtumien sarja, johon liittyy patsas, napin painallus ja luukku, on vienyt minut tälle odottamattomalle kiertomatkalle, eikä minulla ole aavistustakaan, mitä odottaa. Minua tervehtii pimeä ja likainen käytävä, jossa on mukulakivilattioita, hämähäkinseittejä joka nurkassa ja ränsistyneet, korjausta kaipaavat seinät. Kummallakin puolellani on ovet, jotka johtavat kouralliseen selliä, ja lähetettyäni ikuisen oppilaan kumppanini Fanen tiirikoimaan joitakin lukkoja luurankosormillaan lähden tutkimaan niitä.