Baldur’s Gate 3:n näyttävyyttä on vaikea liioitella. Sitä on myös vaikea paeta. Baldur’s Gate 3 on kaikkialla internetissä, kuten sen pelaajat ovat kaikkialla karhuja. Larianin uusimmalla eeppisellä roolipelillä on todellakin hetkensä, ja sen myötä myös CRPG:t yleensä. On hämmästyttävää nähdä, että näin kestävä, mutta jotenkin silti kapea genre saa näin laajaa rakkautta. En missään kristallipallossani osannut ennakoida Elden Ringin tasoista vastaanottoa tälle pelille, eikä näköjään Lariankaan osannut. Siksi on erityisen ärsyttävää, että ihmiset hapantavat tunnelmaa olkiukko-kritiikillä, joka ei johda mihinkään.
Baldur’s Gate 3:n viraalijulkaisu on samanaikaisesti vuoden yllättävin ja vähiten yllättävä kehitys. CRPG:t eivät ole suinkaan kuolleet, vaikka niitä ei enää kovin montaa tulekaan, mutta ne eivät ole koskaan nauttineet tällaisesta menestyksestä. Kyseessä ei kuitenkaan ole myöskään mikään Dave the Diverin tai Vampire Survivorsin kaltainen indie-hitti. Se on Baldur’s Gate! Se on D&D! Se on Larian! Se on roolipeli, joka perustuu roolipeliin. Totta kai monet ihmiset pitävät siitä. He pitävät jo nyt asioista, joita se auttoi inspiroimaan – kuten Elden Ringistä!
Tämä ei ole uutinen, mutta on syytä muistaa, että D&D:n muovaamia videopelejä ei voi laskea. Parhaat roolipelit ovat vain jokia D&D:n latvavesistä, ja Baldur’s Gate 3 vie meidät niin lähelle lähdettä kuin voimme päästä ilman keittiönpöytää ja paria ystävää. Se on vastustamaton laukaus mahdollisuuksia, joka matelee mielikuvituksessasi kuin hammasmainen Mind Flayer -taipale, joka kiemurtelee kohti aivojasi. Se on ihmeellinen peli, jota on tehty 23 vuotta, jota on kehitetty kuusi vuotta ja joka on juuri päässyt ulos kolmen vuoden Early Accessista. Ja se on aivan liian erikoinen, jotta siitä voisi tehdä moraalisen nuijan, jolla muita pelejä ja studioita voisi lyödä.
Rullaa Perceptionin puolesta
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Syistä, joita en ymmärrä, Baldur’s Gate 3:n lanseerauksen yhteydessä toistuva kertomus on ollut jonkinlainen muunnelma seuraavasta höpötyksestä: markkinat olivat nälissään hyvistä, enimmäkseen bugittomista yksinpeleistä, joissa ei ole lainkaan tai ainakin ei-invasiivisia mikrotransaktioita, ja Baldur’s Gate 3 asetti uuden standardin roolipeleille todistamalla, kuinka helppoa on tehdä hyvä peli ja saavuttaa käsittämätön menestys, koska teki hyvän pelin.
Ihmiset, jotkut teistä ovat epäonnistuneet havaintotarkastuksessa. Voisitte vääntää tätä tarinaa suppilon yli, ettekä saisi tippaakaan totuutta.
Ensinnäkin, pelit ovat todella hyviä juuri nyt! Suurin osa vuoden 2023 parhaista peleistä on juuri sitä, mitä täällä on kuvattu, ja jos teillä on vaikeuksia löytää mieleisianne, pyydän teitä ottamaan kaksi askelta pienen AAA-kuplan ja vielä pienemmän AAA-livepalvelukuplan ulkopuolelle. Puhutaanpa hetki myös menestyksestä. Peliteollisuudelle ei ole vierasta se, mitä kutsumme hyväntahtoisesti asiantuntemattomiksi ehdotuksiksi, mutta ajatus, että ”sinun tarvitsee vain tehdä hyvä peli” ja että Larian ei tehnyt muuta Baldur’s Gate 3:n kohdalla, on niin tahallisen tietämätön, etten voi jättää sitä kyseenalaistamatta. En liioitellut sanoessani, että Baldur’s Gate 3 on ihme. Se on tulosta moonshot-olosuhteista, jotka on koottu mittaamattomalla tuurilla ja kovalla työllä ihmisten toimesta, jotka tekivät kovasti töitä päästäkseen asemaan, jossa he saattoivat olla näin onnekkaita.
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Baldur’s Gate 3:lla oli lisenssi, tuki, lahjakkuus, teknologia, vapaus, aikataulu ja monia muita resursseja ja etuja, jotka Strange Scaffoldin pomo Xalavier Nelson Jr. avuliaasti hahmotteli ja joita lukemattomat muut pelinkehittäjät, kuten Obsidianin johtohahmo Josh Sawyer, toistivat. Kysy muuten Sawyerilta, miksi loistavan CRPG:n tekeminen ei aina riitä, ei edes vakiintuneelle roolipelien suuryhtiölle.
Baldur’s Gate 3 on myös osoitus siitä, että on tärkeää säilyttää lahjakkuus ja olla todella hyvä yhdessä tietyssä asiassa. Herkullista ironiaa tässä on se, että muut hämmästyttävän massiiviset ja kekseliäät avoimen maailman pelit, joihin ihmiset usein viittaavat tässä väitteessä, kuten Elden Ring ja The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom, ovat syntyneet samanlaisissa olosuhteissa.
FromSoftware on pitänyt kiinni väestään ja tullut todella hyväksi tämäntyyppisissä peleissä siinä määrin, että säveltäjän lähteminen studiosta 12 vuoden jälkeen oli sydäntä särkevä uutinen, ja Elden Ring on tuloksena syntynyt mestariteos. Tällaista peliä ei voi tehdä ilman tätä kokemusta – ilman ihmisiä, joilla on tämä kokemus. Samoin Tears of the Kingdom rakennettiin nimenomaisesti Breath of the Wildin tekniselle ja suunnittelulliselle perustalle, joka oli myyntimenestys. Nintendo on myös tunnettu siitä, että se pitää suunnittelijat vuosien ja vuosien ajan itsellään kasvattaakseen lahjakkuutta.
Mikä uusi standardi?
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Huolimatta siitä, mitä olet ehkä kuullut sensaatiohakuisilta ihmisiltä, jotka kauppaavat närkästystä ja tietämättömiä ehdotuksia, tämän huomauttaminen ei suinkaan ole sama asia kuin Baldur’s Gate 3:n tai näiden muiden pelien hyökkääminen tai vähättely, eikä kyse ole tekosyiden keksimisestä. En halua ymmärtää, millaista vihamielistä henkistä voimistelua vaatii kuulla ”tämä tilanne on äärimmäisen harvinainen” ja tulkita se ”pelinkehittäjät haluavat alentaa pelien tasoa”. Sen tunnistaminen ja selvittäminen, miten nämä titaanimaiset julkaisut syntyivät, voisi auttaa tulevia pelejä saavuttamaan samanlaisen menestyksen – tai edes murto-osan samasta menestyksestä, mikä olisi silti hämmästyttävää.
Hulluinta tässä väitteessä on se, että se on niin itsetuhoinen. Baldur’s Gate 3 on sitä, mitä se on juuri siksi, että se ei ole Larianin ensimmäinen peli. Se ei voisi koskaan olla minkään studion ensimmäinen CRPG tai ensimmäinen peli, eikä tämä koske vain kolmea autotallissa työskentelevää indie-yhtiötä. Kaikkien tämän mittakaavan projektia yrittävien tiimien olisi ensin opittava kävelemään, mutta ihmiset, jotka puhuvat tästä ”roolipelien uudesta standardista”, katkaisisivat jalkansa ennen kuin oppisivat juoksemaan, koska kyseinen tiimi ei pystyisi tekemään Baldur’s Gate 3:sta heti alusta alkaen. Aivan kuten minä, täysin toimiva ja sopeutunut aikuinen, menen japanilaiseen suosikkipihviravintolaani syömään ylellisen aterian ja soitan välittömästi paikalliseen rentoon ruokapaikkaani haukkuakseni heidän kotikutoisen ruokalistansa. Anteeksi, kaveri, kaupungissa on uusi standardi.
On absurdia väittää, että tällainen tarkastelu on loukkaus Lariania kohtaan, ja samaan hengenvetoon kysyä epäuskoisesti, mikseivät isommat studiot vain lähde tekemään tällaisia pelejä. Aivan kuten hyvän pelin tekeminen ei takaa menestystä, rahapussit eivät takaa hyvää peliä, koska itse asiassa pelejä tekevät ihmiset, kuten huomaatte. Baldur’s Gate 3 ei toteutunut sen jälkeen, kun 400 ihmistä kokoontui yhteen intohimoisesti kuuden vuoden ajan. Sen tekivät vaivalloisesti erittäin erikoistuneet suunnittelijat, ohjelmoijat, taiteilijat ja mielettömät kirjoittajat, joita ei voi löytää kiven alta. Larian ei ole läheskään ainoa studio, joka pystyy tähän – kuten sanoin aiemmin, olemme saaneet viimeisten 23 vuoden aikana loistavia, Balduria vailla olevia CRPG:itä – mutta kaikki tiimit eivät pysty tekemään roolipeliä roolipelin pohjalta. Eivätkä kaikki tiimit halua!
Baldurin kohtalo
(Kuvan luotto: Larian Studios)
Enemmän kuin mitään muuta, en ymmärrä, mistä tämä tuli. Ymmärrän, että joidenkin ihmisten on pakko asettaa projektit vastakkain, mutta tämä on niin mielivaltaista sotaa, ja se on pelkistävä tapa aseistaa jännittävä hetki. Pitääkö jokaisen avoimen maailman pelin olla Elden Ring tai Tears of the Kingdom? Pitääkö jokaisen gacha-pelin olla Genshin Impact, jokaisen rogueliken olla Hades ja jokaisen tasohyppelypelin olla Super Mario Odyssey? Voinko olla nauttimatta Microvaniasta, koska on olemassa kunnianhimoisempia Metroidvanioita? Ovatko Final Fantasy 16:n kaltaiset roolipelit yhtäkkiä huonoja, koska ne eivät ole yhtä haarautuvia tai reaktiivisia kuin Baldur’s Gate 3? Ei tietenkään. Mitä me siis teemme täällä? Luulin, että vihaamme sitä, kun kokonaisia genrejä mitataan samaa peliä vastaan, kuten JRPG:t Persona 5:een, peliin, joka keksi jazzin ja myös Japanin.
Baldur’s Gate 3:n menestyksestä ei pitäisi ottaa opiksi sitä, että ”näin tai näin”. Se on luultavasti vähiten hedelmällistä, mitä voi sanoa. Voin kertoa teille, mitä haluan ihmisten ottavan tästä irti. Koska mielestäni suurten pelien on muututtava, ja toivon, että Baldur’s Gate 3 saa neulan liikkeelle. Toivon, että tämä avaa uuden CRPG-pullon korkin, jolla on selvästi suuri ja innokas yleisö, ja toivon, että tämä yleisö pysyy mukana. Toivon, että roolipelit panostavat enemmän hahmojen animaatioihin, joita me todella tuijotamme, ja vähemmän liian yksityiskohtaisiin tai valtaviin ympäristöihin. Toivon, että kaikenlaisia tulevia pelejä rohkaistaan olemaan koomisen outoja, mutta ei vastenmielisiä, ja täysin ja sisuskaluissaan kiihottavia, mutta ei törkeitä. Toivon, että Baldur’s Gate 3 edistää jollain tavalla paremmin hallinnoituja Early Access -tiekarttoja. Toivon näkeväni pienempiä avoimia maailmoja, joissa on enemmän tavaraa.
Parasta on vain ottaa rennosti ja nauttia näistä hetkistä, jolloin tähdet ovat kohdanneet. Emme tule koskaan saamaan tällaisia pelejä koko ajan, jo pelkästään siksi, että niiden tekeminen kestää ikuisuuden jopa lähes ihanteellisissa olosuhteissa. Asetat vain itsesi turhien pettymysten eteen ja vaikeutat kenenkään luomista, kun vaadit kaikilta muilta, että ne vastaisivat niitä. Baldur’s Gate 3 edustaa roolipelien kattoa, ei mitään uutta lattiaa. En epäile yhtään, etteivätkö CRPG:t ja toivottavasti roolipelit ylipäätään paranisi jollain tavalla Baldur’s Gate 3:n monien saavutusten ansiosta. Mutta asioista pitäisi pitää siksi, että niistä pitää, ei siksi, että niitä pidetään vallankumouksellisina tai empiirisesti loistavina, ja pienemmät, erilaiset pelit voivat olla, tulevat olemaan ja niiden pitäisi olla hyviä pienemmillä, erilaisilla tavoilla.