Blasphemous 2 -arvostelussamme kuvailen The Game Kitchenin veristä kakkososaa ”Soulsin kaltaiseksi jatko-osaksi, joka on yhtä levoton kuin arvaamaton”. Suurimmaksi osaksi tämä viittaa Metroidvania-meets-FromSoftware-tyylisen seikkailun raakoihin pomotaisteluihin, sen epäyhtenäisiin teemoihin uskonnon ja kultismin kehystämästä tragediasta sekä kaikkialla läsnä olevaan kauhuun, joka ruokkii kaikkea edellä mainittua.
Blasphemous 2 kantaa soihtua eteenpäin vuonna 2019 ilmestyneestä edeltäjästään, ja se on taitava jatko-osa ja voimavara niille genreille ja peleille, joista se on niin vahvasti inspiroitunut. Se lainaa toki paljon monilta alueilta, mutta on yksi keskeinen piirre, jonka se tekee mielestäni paremmin kuin kaikki Elden Ringistä Sekiroon ja Hollow Knightiin – sen toisiinsa kytkeytyvä maailma. Itse asiassa Blasphemous 2:n kartta on niin sujuva, etten ole tainnut nauttia näin labyrinttimaisessa mutta silti yhtenäisessä tilassa ryömimisestä sitten Dark Soulsin.
Näytä tietä
(Kuvan luotto: Team17)FUTURE GOAT?
(Image credit: Team Cherry)
Hollow Knight Silksong: Kaikki mitä tiedämme tähän mennessä
Se, missä Blasphemous 2 ja Dark Soulsin kaltaiset pelit eroavat toisistaan tutkimusmatkailun osalta eniten – 2D vs. 3D-esityksen lisäksi – on katselukartan sisällyttäminen peliin. Dark Soulsin ensimmäisellä puoliskolla (eli ennen bonfire-tarkistuspisteiden välisen pikamatkustamisen avaamista) tutkimusmatkailu perustuu sattumanvaraiseen löytämiseen. Lordran on pohjimmiltaan rakennettu pystysuoralle tasolle, joten ne ensimmäiset kerrat, kun noustaan jostain vanhasta ränsistyneestä hissistä ja huomataan, että on jotenkin päästy takaisin alueelle, jossa on käyty viimeksi tunteja sitten, ovat käänteentekeviä hetkiä. Olipa kyseessä sitten Undead Parish ja Firelink Shrine, Valley of the Drakes ja Blighttown tai Havel’s Tower ja Darkroot Basin, jokainen kerta, kun nouset ”uuteen” paikkaan ja huomaat, että olet vain tullut eri kulmasta, pysäyttää sinut.
Pelaajat ovat tietysti viimeiset 12 vuotta ylistäneet tätä Dark Soulsin ominaisuutta. Blasphemous 2:n lähestymistapa on erilainen, ja se nojaa Metroidvania-piirteisiinsä, kuten muualla on nähty esimerkiksi Hollow Knightissa. Mutta toisin kuin Team Cherryn arvostetussa toimintaseikkailuseepoksessa, Blasphemous 2:ssa ei ole ostettavia tai löydettävissä olevia karttapätkiä, mikä antaa pelille pikselitaide-estetiikkaansa sopivan vanhan koulukunnan tunnelman. Kuten kaikissa muissakin Metroidvania-peleissä, suuri osa Blasphemous 2:n kartasta on löydettävissä vasta, kun olet avannut uusia kulkuvoimia – kuten tuplahyppyjä, ilmakarkeloita ja maahan polkemista – joiden avulla pääset aiemmin saavuttamattomissa olleille alueille.
(Kuvan luotto: Team17)
”Mutta jos kyse on toisiinsa kytkeytyvistä rönsyilyistä, jotka käyttävät vertikaalisuutta mittakaavan havainnollistamiseen, Blasphemous 2 on niin hyvä kuin olla voi.”
Blasphemous 2 nousee kuitenkin sen yläpuolelle siinä, miten kaikki tämä on sidottu sen kerrontaan. Tämän maailman maisema muuttuu jatkuvasti, ja jokaisen avainhenkilön, jonka The Penitent One – eli sinä, pelaaja – väkisin poistaa, muutosprosessi nopeutuu jatkuvasti. Kun poissaolevien kasvojen basilika tulee käyttöön, on täysin järkevää, että se on liitetty tornien kruunuun. Beneath Her Secret Grounds sijoittuu luonnollisesti Mother of Mothersin alapuolelle, Profundo Lamento yläpuolelle, joka johtaa maanpinnan tasolla sijaitsevaan City of the Blessed Nameen, kun taas The Severed Tower voisi oikeastaan sijoittua vain uponneen katedraalin ja Labyrinth of Tidesin väliin.
Olen täysin tietoinen siitä, että asiaan vihkiytymättömille tämä näyttää siltä, että riimittelen pelissä esiintyviä paikkoja, ja vaikka se onkin totta, ei kannata spoilata, miksi se on järkevää tässä yhteydessä. Tiedä vain, että Blasphemous 2:n yleisen pääjuonen, sen sivutehtävien, esineiden kuvausten ja kieroutuneiden ja piinattujen NPC:iden vuoropuhelunpätkien kautta, joita he jakavat matkan varrella The Penitent One -elokuvan kanssa, tulee selvemmäksi, miksi tämä maailma on sellainen kuin se on. Lisäksi vasta pelin loppupuolella kaikki tämä tulee selväksi, mikä saa aikaan useita heureka-hetkiä, kun tutkit laajempia karttoja ja asiat napsahtavat paikoilleen.
Olen aivan hulluna hyvin suunniteltuihin kaikenkokoisiin ja -muotoisiin karttoihin. Mielestäni Hollow Knightin Hallownest on neronleimaus. Elden Ringin Lands Between on mielestäni yksi kiehtovimmista ja johdonmukaisimmista pelimaailmoista, joita olen koskaan nähnyt. Red Dead Redemption 2:n American Frontier on videopelien historian kauneimpien hiekkalaatikoiden joukossa, kun taas GTA Onlinen Los Santosin kadut tunnen todennäköisesti paremmin kuin kotikaupunkini Glasgow’n. Mutta jos kyse on toisiinsa kytkeytyneistä rönsyilevistä alueista, joissa käytetään pystysuuntaisuutta mittakaavan havainnollistamiseen, Blasphemous 2 on niin hyvä kuin vain voi olla. En todellakaan usko nähneeni siitä varmemmin toteutettua esimerkkiä sitten Dark Soulsin, ja se on korkein ja vertikaalisin kehu, jonka voin antaa.
Pysy ajan tasalla videopelien julkaisupäivistä kaikilla alustoilla.