Starfield on massiivinen. Jos olet edes kastanut varpaasi Bethesdan tähtienväliseen toimintaroolipeliin julkaisun jälkeen, tiedät tämän jo. Kehittäjän ensimmäisenä uutena pelisarjana 25 vuoteen se ottaa kaiken sen, mitä se on oppinut sisarohjelmistaan, The Elder Scrollsista ja Falloutista, ja ponnistaa stratosfäärin ulkopuolelle avaruuteen.
Tuloksena on joukko tutkittavia kaukaisia galakseja, vieraita planeettoja, scifi-kaupunkeja ja lukemattomia muita kiinnostavia (tai, ööh, ei niinkään kiinnostavia) kohteita, jotka on ripoteltu kaikkialle kosmoksen tuolle puolen, ja joista jokainen on erilainen kuin edellinen. Kuten Skyrimissä ja Fallout 4:ssä ennen sitä, vapaus ja valinnanvapaus ovat Starfieldin parhaita ominaisuuksia – jos näet sen joko näköyhteydessäsi tai karttaruudun kautta, voit lähes varmasti vierailla siellä.
Ensimmäisen kerran koin tämän tutkimusmatkailun ihmetyksen tunteen pelatessani Novagen Softwaren Mercenary 3:a isäni Atari ST -koti tietokoneella vuonna 1992, ja olen siitä lähtien kaivannut tätä uteliaisuuteen perustuvaa kunnioituksen tunnetta. Jotkin pelit ovat päässeet lähelle 31 vuoden aikana, mutta mikään peli ei ole raapinut tätä nomadista kutinaa yhtä hyvin kuin Starfield viime viikkoina.
Tähtien joukossa
(Kuvan luotto: Bethesda Game Studios)HEAD-TO-HEAD
(Kuvan luotto: Larian)
Starfield vs. Baldur’s Gate 3: Kumpi tämän vuoden suurimmista roolipeleistä kannattaa pelata ensin?
Kannattaa sanoa heti alkuun, että en ole aivan yhtä innostunut Bethesdan uusimmasta pelistä kuin Starfield-arvostelussamme. Henkilökohtaisesti näen Starfieldin enemmänkin virheellisenä helmenä; valtavan kunnianhimoisena yrityksenä, joka voi olla yhtenä hetkenä upea ja toisena arkipäiväinen. Se on ehdottomasti hieno Bethesdan peli, mutta ei ehkä aivan parhaita laatuaan – joista Bethesda on itse tehnyt monia viimeisten 15 vuoden aikana. Starfield ei ole ”Skyrim avaruudessa”, kuten Todd Howard sanoi kerran pari vuotta sitten, mutta se menestyy ehdottomasti hiljaisimmissa hetkissään, koska harva studio tekee implisiittistä kauhua kuten Bethesda. Alueet, joilla se on täysin ylittämätön, ovat kuitenkin sen koko, mittakaava ja vaikuttavuus.
Saatat luulla, että väitteeni siitä, että videopelien tutkimusmatkailu innoitti viimeksi 30 vuotta sitten, on liioittelua, mutta se ei ole sitä. Olin vain kuusivuotias vuonna 1992, joten tiedän hyvin, että nostalgia on saattanut vääristää muistojani. Mutta Mercenary 3 (Mercenary III: The Dion Crisis, sunnuntain nimenä) oli paljon aikaansa edellä.
Mercenary 3:ssa voit vaeltaa useilla planeetoilla, eikä vain yhdellä, vaan useammalla, laajassa universumissa, joka on täynnä taksipalveluita, bussilinjoja ja ihmisiä, joiden kanssa voit keskustella. Saavuttuaan Erikseen päähenkilö joutuu erään sekaannuksen vuoksi pidätysselliin. Sinua pyydetään anteeksi, sinut päästetään kaduille ja sinua kehotetaan tapaamaan PC BIL -nimistä kaveria. Saat tietää, että presidentti Margaret on tullut poliittisen kautensa päähän. Saat tietää, että vaalit järjestetään. Tähän PC BIL-hahmoon ei voi luottaa. Hän pyrkii ehdokkaaksi ja vääntelee kieroutuneita suunnitelmia. Ja vain sinä voit pysäyttää hänet.
(Kuvan luotto: Novagen)
Sen myötä vaellat useilla planeetoilla jalan, autolla, bussilla (ajoitat kellosi aikataulun mukaan) ja avaruusaluksella yrittäessäsi estää BIL:n toiminnan. Paljastat BIL:n laittomat liiketoimet, jotka liittyvät veronkiertoon, laittomiin kaivossopimuksiin, lehdistön manipulointiin ja lopulta salaliittoon murhan tekemistä varten. Lähdet häntä vastaan poliittiseen kisaan ja joudut kohtaamaan törkeän mustamaalauskampanjan. Lehdet painavat herjaavia juttuja sinusta. BIL:n yksityinen vakooja-aluslaivasto alkaa ilmestyä taivaalle. Kaikki tämä tapahtuu pelissä vuodelta 1992, joka näyttää yllä olevalta ja jonka keskeinen antagonisti näyttää tältä:
(Kuvan luotto: Novagen)
Voittaaksesi BIL:n, polygonikasvoineen kaikkineen, sinun on maksettava lehdistölle, kustantajille ja lähetystoiminnan harjoittajille. Palkkaat yksityisetsivän kaivamaan likaa tästä mahtavasta hyypiöstä. Huijaat hänen kasinoitaan ja viet hänet konkurssiin. Maksat rakennusliikkeille, rakennat vankiloita ja vangitset hänet vastoin hänen tahtoaan, keräät räjähteitä ja suunnittelet salamurhan – ja matkustat sitä varten koko maailmankaikkeuden halki.
Jopa kuusivuotiaana muistan elävästi, kuinka olin häkeltynyt Mercenary 3:n koosta ja laajuudesta, ja katselin tarkkaavaisena, kun isäni kamppaili videopelipahiksen sydämettömän paskiaisen kukistamisesta. Muistan, että sillä hetkellä ymmärsin puoliksi videopelien voiman ja potentiaalin – muisto, jota olen epäilemättä kaunistellut päässäni sittemmin.
Muisto on kuitenkin säilynyt, ja vaikka Skyrim, GTA Online, Minecraft ja muutamat sen jälkeen pelaamistani parhaista avoimen maailman peleistä ovatkin osoittaneet samankaltaista kunnianhimoa, Starfield on se, joka on vienyt minut todella ajassa taaksepäin. Falloutin, No Man’s Skyn ja Cyberpunk 2077:n kaltaiset pelit ovat olleet lähimpänä scifi- ja retrofuturistisissa kehyksissään, mutta mikään ei ole tehnyt samanlaista vaikutusta kuin Starfield – ja sen laajuus näyttää ja kertoa on se, mikä nostaa sen kärkeen.
Äärettömyyteen
(Kuvan luotto: Bethesda)
”Hallitseeko Starfield vielä vuosien päästä RPG-keskustelua samalla tavalla kuin sen epäsuora edeltäjä Skyrim?”
Se on hyvin henkilökohtainen asia, mutta rakastan löytää minkä tahansa avoimen maailman kartan korkeimman saavutettavissa olevan pisteen, ennen kuin valitsen tietyn paikan kaukaisuudesta, ja yritän piru vie tehdä kaikkeni päästäkseni sinne elävänä, nauttien siitä, mitä villieläimiä, maisemia ja/tai vihollisia kohtaan matkan varrella. Käytännöllisestä näkökulmasta katsottuna näille näköalapaikoille ja sieltä takaisin vaeltaminen mahdollistaa kartan paremman ymmärtämisen – mutta minusta on aina jotakin ihanaa siinä, kun tiedän, että tietylle pienelle maalle, tuolle ränsistyneelle maalaistalolle, tuolle näennäisesti hylätylle saarelle, jonka näen näköalapaikaltani, voi päästä ja sitä voi tutkia ihan vain siksi, että se on mahdollista. Siellä ei ehkä ole mitään merkittävää (usein ei olekaan), mutta iloitsen siitä, että tällaisissa peleissä se on mahdollista.
Esimerkiksi Skyrimissä löysin ensimmäisen kerran Oghma Infinium -kirjan törmäämällä Septimus Signusin etuvartioasemaan vakoiltuani sitä College of Winterholdin katolta. Fallout New Vegasissa suunnittelin huolellisesti väijytyksen Caesarin legioonaa vastaan heidän leirinsä itäpuolella sijaitsevilta vuorilta. The Witcher 3:ssa kiipesin Kear Trolden sillalle Skelligessä vain voidakseni hypätä alas veteen, koska, no, miksei niin?
Ja Starfieldissä – vaikka suuri osa näistä retkistä jakautuu karttatutkimusten, tähtienvälisen tyhjäkäynnin ja planeettojen kartoittamisen kesken – olen pelottomimpien pelaajien tavoin löytänyt aivan uuden maailman, joka on kypsä ryöstelyyn ja ryöstelyyn. Hallitseeko Starfield vielä vuosien päästä roolipelikeskustelua samalla tavalla kuin sen epäsuora edeltäjä Skyrim? Olemme varmasti vielä liian lähellä voidaksemme sanoa kumpaakaan juuri nyt, mutta Bethesdan uusimman kaltainen isompi ja rohkeampi avaruuteen meno vaatii kyllä tekemistä. Kuka tietää, ehkä laulan Starfieldin ylistyslauluja vielä vuonna 2054 – samalla tavalla kuin tunnen Mercenary 3:sta tänään.
Haluatko 25 parasta tällä hetkellä saatavilla olevaa roolipeliä? Totta kai haluat! Seuraa linkkiä ja tutustu niihin