Shrekin ja Kung Fu Pandan kaltaisia animaatioklassikoita katsellut näyttelijä Lana Condor on aina halunnut työskennellä DreamWorksin kanssa. ”Se oli hyvin olennainen osa lapsuuttani, ja sillä oli valtava vaikutus siihen, kuka olen nykyään – ne ovat edelleen lohtuelokuviani”, hän sanoo GamesRadar+:lle puhuessaan. ”Ja tämä oli myös mahdollisuus luoda aivan uusi maailma, koska kyseessä oli alkuperäinen IP – meillä oli varaa rakentaa jotain, mitä DreamWorks ei ole koskaan aiemmin tehnyt.”
Tuloksena on häikäisevä seikkailu Ruby Gillman, Teenage Kraken, tarina kömpelöstä teini-ikäisestä (Condor), joka saa tietää olevansa soturikrakenikuningattaren (Jane Fonda) jälkeläinen, mikä luonnollisesti sekoittaa Rubyn maailman kaaokseen. Kuten Condor mainitsee, se ei perustu mihinkään jo olemassa olevaan materiaaliin, joten se tarjoaa jotain täysin uutta lukemattomien jatko-osien, spin-offien ja uusintafilmatisointien keskellä.
Omaperäiset elokuvat ovat niin tärkeitä animaatiostudioille.
Tämä oli myös osa vetovoimaa ohjaaja Kirk DeMiccolle, joka myöntää, että hän saattaa olla koukussa omaperäisten tarinoiden tekemiseen. ”Saatan olla hullu, sillä olen tehnyt niitä kolme kymmenen vuoden aikana [tämä seuraa The Croodsia ja Vivoa], mutta rakastan löytämistä!” hän nauraa. ”Omaperäiset elokuvat ovat niin tärkeitä animaatiostudioille, sillä kun nämä elokuvat valmistuvat, niiden parissa on työskennellyt yli 400-500 ihmistä. Jokaisella elokuvan parissa työskentelevällä taiteilijalla on mahdollisuus vuodattaa mielikuvitustaan elokuvaan. Emme tienneet, miltä jättimäinen kraken näyttäisi tai miltä musiikki kuulostaisi, ja näitä mysteerejä on jännittävää paljastaa porukan kanssa.”
DreamWorksin perinne
(Kuvan luotto: DreamWorks)
Vaikka Ruby Gillman, Teenage Kraken saattaa olla uusi IP, se seuraa muiden DreamWorks-elokuvien jalanjälkiä ja tuo hauskan käänteen tunnettuun myyttiin. Käsikirjoitusta käännetään, ja tällä kertaa krakenit ovat valtameren vannoutuneita ja ystävällisiä suojelijoita, kun taas merenneitoja ovat vallanhimoisia, räyhääviä roistoja. Kuten DeMicco korostaa, on selvää, että tämä tarina tulee samalta studiolta, joka näytti meille, että örkillä voi olla kultainen sydän: ”DreamWorksin perinteeseen kuuluu kumota trooppeja ja odotuksia, joten otimme tämän hirviön, joka on historian saatossa, skandinaavisesta kansanperinteestä lähtien, kuvattu vain ja ainoastaan yhtenä asiana – lopun lopettajana. Kun lisäsimme mukaan myös merenneitoja, pystyimme tarkastelemaan kumpaakin mytologiaa – sireenejä, joiden kanssa ei kannata sekaantua, ja krakeneja, jotka ovat joutuneet hyvin huonon PR-kriisin uhriksi, emme löytäneet heistä yhtään kuvaa, joka olisi ollut viehättävä. Mutta täällä he voivat olla kauniita ja vahvoja.”
Kuuntele tarinaa, kaiken on oltava totuudenmukaista siihen nähden
Elokuva ei ainoastaan noudata tätä DreamWorksin perinnettä, vaan kuten sitä edeltäneillä elokuvilla, Ruby Gillman, Teenage Krakenilla on oma selkeä visuaalinen identiteettinsä. Toisin kuin muilla animaatiostudioilla, DreamWorksilla ei ole talotyyliä, mikä antaa elokuvantekijöille mahdollisuuden päästää mielikuvituksensa todella valloilleen. DeMicco selittää: ”Taiteilijoina haluamme aina kokeilla erilaisia asioita, ja tämä elokuva antoi ihmisille mahdollisuuden käyttää lihaksia, joita he eivät voineet käyttää muissa elokuvissa. Ja koska krakenit ovat mustekalan kaltaisia, pystyimme tekemään todella juoksevaa, taipuisaa animaatiota, mikä oli todella hauskaa. Ponnistelimme, ja se on tyylitellympi kuin muut DreamWorksin elokuvat, mutta meidän piti myydä tämä kaunis kuvaus tyylikkäistä krakeista. Se on hyvin balettimainen, ja se kaikki syntyi siitä, että tiimi pystyi kehittämään animaatiotyylin, joka oli ainutlaatuinen juuri tälle elokuvalle ja tämän elokuvatarinan kannalta. Sanoimme kauttaaltaan aina: ’Kuuntele tarinaa, kaiken on oltava uskollista sille’, ja sen ansiosta tämä tyyli sai syntyä.”
Itsensä löytäminen
(Kuvan luotto: DreamWorks)
Vaikka elokuvassa tutkitaankin mytologisten merieläinten maailmaa, se on pohjimmiltaan hyvin inhimillinen tarina siitä, miten yrittää löytää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä, kuka todella on. Se on jotain, johon voimme kaikki samaistua, ja Condor lisää, että tämä pätee kaikenikäisiin, ei vain teini-ikäisiin: ”Mielestäni itsensä löytämisen matka kestää koko elämän – en tiedä, tiedänkö koskaan täysin, kuka olen, olen erilainen tänään kuin eilen. Mutta elämänkokemuksen, riskien ottamisen ja mukavuusalueeni ulkopuolelle menemisen kautta olen vain rikastunut – mikä on Rubyn tarinan pääteema, hän ottaa tilaa, jota ei koskaan uskonut ottavansa. On jännittävää nähdä, miten hän kasvaa elokuvassa, astuu todempaan minäänsä, hyväksyy voimansa, ja samalla kun hän tekee erehdyksiä, me kaikki opimme siitä eniten.”
Condorin toinen näyttelijä Annie Murphy (joka esiintyi hiljattain Black Mirror -elokuvassa) on samaa mieltä ja kertoo GamesRadar+:lle: ”Käsikirjoitusta lukiessani olin ilahtunut siitä, kuinka paljon näin Rubyssä omaa pientä, kasvavaa minääni. Kun olin tuon ikäinen, en tuntenut oloani mukavaksi omassa nahassani enkä sopinut mihinkään, mikä on hyvin universaali kokemus. Rubyn kaltaisia ihmisiä, jotka kasvavat omaksi itsekseen ja oppivat rakastamaan itseään, on paljon – toivon, että tämä elokuva näyttää sitä kokeville lapsille, etteivät he ole yksin tässä tilanteessa.”
Vaivaa ja vaivaa
(Kuvan luotto: DreamWorks)
Vaikka Murphy voi samaistua Rubyyn, elokuvassa hän on roistomaisen Chelsean ääni, merenneidon, joka on yhtä pahaenteinen kuin houkutteleva. Rubyn vastakohdaksi sijoitettu Chelsea hurmaa itsensä helposti ihmisten elämään, mutta loiston alla on pahansuopia aikeita. Kuten Murphy toteaa, Chelsea on ”täysin suoraviivainen paha”, mikä tarkoittaa, että näyttelijä ei malttanut odottaa, että pääsee omaksumaan hänen ilkeän puolensa!
And now that she’s had a taste, Murphy wants more, adding: ”I loved playing Chelsea as I haven’t played an evil character before and it felt really good. I had a lot of fun leaning into the nastiness, maybe too much fun, it felt very therapeutic. I really would love to play a non-animated villain one day as I’ve played a lot of nice characters, which I’ve loved doing, but I want to see how evil feels on. Working on an animated project is so different to live-action as even if you are in a comedy, you have to be grounded and natural to a certain degree. But here, I went into a voice booth in my pyjamas with no make-up, giving it 195% right out of the gate – all over the top, big, and weird. Instead of the directors being like ’what have we done’ they asked for more, it was a good space to try things out.”
Minulla oli hauskaa nojata ilkeilyyn, ehkä liiankin hauskaa…
Chelsea saattaa tosiaan olla teoksen roisto, mutta ensivaikutelman perusteella hän ei vaikuta siltä, vaan hän astelee sisään itsevarmalla energialla, joka todella muistutti minua Murphyn rakastetusta Schitt’s Creek -hahmosta Alexisista. Näyttelijä naurahtaa, kun mainitsin, että olin valmis siihen, että Chelsea alkaisi laulaa omaa versiotaan ehdottomasta bängeristä, joka on ”A Little Bit Alexis”, ja selittää, että hänkin näkee rinnastuksia näiden kahden hahmon välillä: ”Olen Schitt’s Creekille ison kiitoksen velkaa siitä, että sain tämän työn. Siinä on varmasti päällekkäisyyttä, sillä Alexisin tavoin Chelsealla on vaivaton itsevarmuus ja hän on heti sympaattinen. Mutta Alexiksessa ei ole pisaraakaan pahuutta, ja siinä kohtaa heidän tiensä eroavat.”
Valoisa tulevaisuus
(Kuvan luotto: DreamWorks)
Itse asiassa Murphyn halveksittava merenneito on niin paha, että Ruby joutuu turvautumaan muiden krakeniensa, kuten mummon (Fonda) ja äidin Agathan (Toni Collette), tukeen, jotka liittyvät taisteluun hänen kanssaan. Elokuvassa nähdään siis kolmen sukupolven naiset taistelemassa rinnakkain, mikä on edelleen harvinaista valkokankaalla, varsinkin animaatiossa, kuten Condor huomauttaa: ”Minulle kerrottiin juuri äskettäin, että tämä on ensimmäinen DreamWorksin elokuva, jonka päähenkilö on nainen, mikä on niin hullua ja ihastuttava hetki. Rakastin todella myös monipolvista näkökulmaa, sillä minusta tuntuu, että annamme hyvin realistisen version äiti-tytär-suhteesta. Animaatiossa ne ovat useimmiten joko täydellisiä tai todella huonoja, eivät koskaan siltä väliltä, vaikka se on totta. Ruby ja hänen äitinsä rakastavat toisiaan, mutta he myös riitelevät keskenään, mikä on täysin normaalia – arvostin rehellisyyttä tässä, ja sama pätee myös Agathaan ja mummiin.”
Älä pelkää olla oma itsesi ja uskalla ottaa riskejä!
Tämä on tietysti vasta Rubyn matkan alku, sillä koska hän on juuri löytänyt juurensa ja voimansa, nuorella krakenilla on vielä paljon opittavaa. Ohjaaja DeMicco vastaa innostuneena, kun kysymme häneltä jatko-osasuunnitelmista, ja toteaa, että hänellä on jo ideoita: ”Toivon, että perhesanoma resonoi niin, että yleisö haluaa nähdä Rubyn sekä hänen perheensä ja ystäviensä tarinan jatko-osia. Loimme hänelle paljon hirviöitä, joita vastaan hän voi taistella, joten toivottavasti jonain päivänä hän painii leviatanin kanssa!” Condor on myös innokas palaamaan rooliinsa ja toteaa, että Rubylla on paljon tilaa kasvaa: ”Jätämme hänet itsevarmimmillaan, mutta raapaisemme vasta pintaa siitä, mihin hän pystyy, ja haluaisin nähdä Rubyn todella käyttävän voimiaan. Toivon, että tämä on vasta alkua ja että tästä tulee klassikko samaan tapaan kuin Shrekistä jne. tuli – että kaikenmuotoiset, -kokoiset, -ikäiset ja -identiteetiltään erilaiset ihmiset näkevät itsensä tässä elokuvassa. Älkää pelätkö olla oma itsenne ja rohkeasti rohkeutta, ottakaa riskejä!”
Ruby Gillman, Teenage Kraken on nyt elokuvateattereissa. Jos haluat lisää upeita animaatioelokuvia, katso 25 parasta suositustamme.