Monien mielestä Disneyn kultainen aikakausi (1937-42) on edelleen elokuva-animaation huippua. Se koostuu lähes vertaansa vailla olevasta klassikoiden viisikosta – Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Pinokkio, Fantasia, Dumbo ja monivuotinen itkukohtaus Bambi – ja se on häikäisevä ajanjakso, joka määritteli elokuvan sukupolvien ajan.
Vaikka Hiiritalo on sittemmin kokenut muitakin luovan loiston kausia – erityisesti vuosina 1989-1999 (Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö, Leijonakuningas ja muut) – tuo alkuaika on pitkään ollut vertailukohta. Kunnes nyt.
Viime vuosien aikana on ollut rikkauksien häpeäpilkku. Elokuvat, kuten Spider-Man: Into/Across the Spider-Verse, Wolfwalkers ja Guillermo del Toron Pinocchio, ovat laajentaneet, määritelleet uudelleen ja kumonneet animaatiomuotoa samaan tapaan kuin Lumikin elävän näköiset liikkeet vuonna -37, ja ne ovat kaikki kehittäneet animaatiota eri tavoin.
Ensinnäkin esteettiset vaihtelut: olipa kyseessä sitten soluanimaatio, CGI, stop-motion tai niiden sekoitus, tyylien moninaisuus on uskomattoman elinvoimainen. Jännittävää on kuitenkin myös äänien monipuolisuus. Walt-sedän valkoisen, patriarkaalisen ja heteronormatiivisen maailman sijasta nykyään tarjolla on mestariteoksia kaikenlaisilta ihmisiltä.
Viimeisten 10 vuoden aikana innostavimpia teoksia ovat tehneet Laikan (Coraline, Kubo and the Two Strings) ja Cartoon Saloonin (The Secret of Kells, Song of the Sea) kaltaiset studiot, jotka ovat hiljaa muokanneet maisemaa omaksi kuvakseen ja tuoneet esiin kulttuurisidonnaisia tarinoita.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö monimuotoisuutta olisi ollut ennenkin – japanilaisella jättiläisellä Studio Ghiblillä on 80-luvun puolivälistä asti ulottuva klassikoiden kaanon (muun muassa Naapurini Totoro) – mutta eri animaatiotyyppien saatavuus ja nykyaikaisten mestariteosten tekemisen vauhti ovat nyt vertaansa vailla.
Disney on siis edelleen tärkeä tekijä animaatiossa, mutta maailman edetessä elämme nyt kiistatta animaation suurinta aikakautta, jossa tyyli, muoto ja sisältö yhdistyvät täydellisesti. Vai olenko se vain minä?
- Olenko se vain minä, vai pitäisikö supersankareiden olla vähemmän härskit?
- Olenko se vain minä, vai tehdäänkö liian monista elokuvista musikaaleja?
- Olenko se vain minä, vai onko Riverdale rohkea, kokeellinen mestariteos?