Humalainen tyyppi yökerhon vessassa kehotti minua tarkistamaan GameStopin Fifth Avenuella. Huolimatta hänen päihtymystilastaan lauantaiaamun pikkutunneilla – hänen epäselvä puheensa hädin tuskin kuului päähuoneesta pauhaavan vaimean basson ja pianosilmukoiden pauhatessa – hän oli selvillä siitä, että videopelikaupan halpahyllyissä saattaisi, vain saattaisi, olla yksi tai kaksi Suikoden 3:n rogue-kopiota. Samanlaisessa tottelemattomuuden tilassa halasin tuntematonta avosylin, kiitin ja horjahdin takaisin tanssilattialle.
Oli miten oli, aioin nyt ehdottomasti hankkia NTSC-alueen PS2:n täydentämään PAL-konsoliani kotona Skotlannissa. Tarkistin kelloni: kello oli hieman yli viisi aamulla. Hollantilaisella DJ Ferry Corstenilla oli vielä tunti settiä jäljellä. Olin lentämässä kotiin Glasgow’hun kello 16 myöhemmin samana päivänä. Ja GameStop Fifth Avenuella ei avautunut vielä muutamaan tuntiin.
Pelaa se uudelleen
(Kuvan luotto: Konami)NOD TO THE CLASSICS
(Kuvan luotto: Konami)
Suikoden 1 ja 2 -remasterit tuovat vanhat JRPG:t uusien pelaajien ulottuville ensi vuonna
Löysin Suikoden-sarjan sattumalta. Kun olin täyttänyt 12 vuotta vuonna 1998, ostin perheeni rahoilla NanaOn-Shan rytmipeli PaRappa The Rapperin PSOnen. Vihasin sitä – niin paljon, että vaihdoin sen paikalliseen videopelikauppaan vain muutamaa päivää myöhemmin. En ollut kuullut Suikodenista ennen sitä, mutta sen upea laatikkotaide kiinnitti huomioni, ja sen lupaus sodankäynnistä korruptoitunutta imperiumia vastaan ja 108 pelattavasta hahmosta koostuvan armeijan rakentamisesta vangitsi mielikuvitukseni. Koska en ollut juuri pelannut Final Fantasy 7:ää loppuun, kokemukseni JRPG-peleistä oli vähäinen, mutta rakastuin Yoshitaka Murayamaan ja Konamin lippulaivaroolipeliin heti nimiruudusta lähtien.
Siirryin pari vuotta eteenpäin, ja Suikoden 2, peli, jota nykyään pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista JRPG-peleistä – jota olen sittemmin verrannut Pokemon-meets-Game of Thrones -peliin viime vuosina – saapui Euroopan rannoille. Jatko-osa perustuu kaikkeen, mitä sen edeltäjä loi ja kasvatti sitä tunnistamattomaksi, ja se on vielä tänäkin päivänä yksi parhaista peleistä, joita olen koskaan pelannut. Siinä on yli sata pelattavaa hahmoa, joista jokaisella on räätälöityjä aseita, panssareita ja taikuutta sekä joukko sydämellisiä ja hienostuneita taustatarinoita.
Kun Suikoden 3 julkistettiin vuonna 2001, olin aivan pihalla. Kolmas osa oli sarjan ensimmäinen PS2:lle julkaistu peli, ja se oli myös ensimmäinen, jossa käytettiin 3D-grafiikkaa – vastakohtana kahden ensimmäisen pelin Alundra-tyyliselle 2D-grafiikalle – ja ensimmäinen, jossa tarinaa ei kerrottu yhden, ei kahden, vaan kolmen erillisen päähenkilön ympärille. Jo aikanaan printtilehdissä jaettujen varhaisten ruutukaappausten perusteella oli selvää, että pelissä oli useita palaavia hahmoja, sekä hyviä että pahoja, enkä voinut odottaa, että pääsisin eksymään toiseen high fantasy -peliin, jossa oli taikuutta, lohikäärmeitä ja eeppisiä vuoropohjaisia taisteluita. Kunnes peli julkistettiin Yhdysvaltojen ja Japanin alueelliseksi yksinoikeudeksi. Sitten 11. heinäkuuta (Japani) ja 24. lokakuuta (Yhdysvallat) vuonna 2002 päivät, joiden olisi pitänyt olla juhlapäiviä, muuttuivat surun päiviksi.
Suikoden 4 ja Suikoden 5 ilmestyivät Eurooppaan vuonna 2004 ja 2006 – jälkimmäinen on sarjan viimeinen pääpeli – ja minä tartuin niihin ja pelasin molemmat pelit pian niiden valmistumisen jälkeen. Kuten voitte kuvitella, jokainen Suikoden-peli on samassa jaetussa universumissa ja laajennetussa aikajanassa, ja vaikka jokainen peli on kerronnallisesti melko itsenäinen, minusta tuntui aina siltä, että sarjan tuntemuksessani oli räikeä puute. Suikosourcen kaltaiset fanisivustot auttoivat täyttämään aukkoja – on syytä huomata, että Suikoden 3 on muutaman vuoden vanhempi kuin YouTube – mutta mikään ei voita sitä, että joutuu itse likaamaan kätensä oikean pelin kanssa.
Samat periaatteet pätevät myös kuluttajien välisiin sivustoihin, joista suurin ja tunnetuin on varmasti eBay. Tiesin, mikä eBay on 2000-luvun alussa ja puolivälissä, mutta aloin käyttää sitä säännöllisesti vasta 2010-luvulla. Tarkistin kuitenkin NTSC-alueen PS2-konsoleita vuonna 2003 tai ehkä 2004, mutta kaikki saatavilla olevat konsolit olivat selvästi hintaluokkani ulkopuolella, kun otin huomioon myös toimituskulut, arvonlisäveron ja tullimaksut.
Victory
(Kuvan luotto: Konami)
”Kai se oli sopivaa, kun otetaan huomioon, että ostin alkuperäisen Suikodenin käytettynä kaikki ne vuodet sitten videopelikaupasta, eikö totta?”
Niinpä vuonna 2008, läheisen perhesurman jälkeen, äitini, isäni, tyttöystäväni ja minä varasimme kolme yötä New Yorkiin. Vanhempani matkustivat sen jälkeen Bostoniin ja minä ja tyttöystäväni palasimme Glasgow’hun, ja vietimme ensimmäiset kolme päivää kiertäen Manhattanin turistikierroksen Empire State Buildingista Staten Islandille, Little Italyyn, Central Parkiin ja muualle. Loppujen lopuksi meidän olisi pitänyt laittaa jalat levälleen viimeisenä perjantai-iltana… mutta sitten huomasin, että edellä mainittu DJ Ferry Corsten soitti läheisessä, nyt suljettuna olevassa Pacha-yökerhossa.
Siellä kovan musiikin, stroboskooppivalojen ja savukoneiden rytmittämien juhlien keskellä aloin jutella videopeleistä sen satunnaisen ventovieraan kanssa vessassa. Puhuimme suosikeistamme vuosien varrelta, suosikkigenreistämme ja parhaiksi arvioiduista pelisarjoista. Mainitsin Suikodenin ja sen, kuinka olen aina valittanut, etten saanut pelattua kolmatta peliä kuutta vuotta aiemmin vuonna 2002, mihin tuntematon vain vastasi: ”Oletko kokeillut GameStopia Fifth Avenuella?”.
En tietenkään ollut, mutta yhtäkkiä ajatukseni kiihtyivät. Keksin heti suunnitelman: menisin GameStopiin, joka avaisi ovensa, ottaisin USA:n alueen PS2-konsolin ja ryöstäisin alennusmyynneistä Suikoden 3:n hylätyn kopion. Eikö se sopinutkin hyvin, kun otetaan huomioon, että ostin alkuperäisen Suikodenin käytettynä kaikki ne vuodet sitten videopelikaupasta, eikö niin? Sitten matkustin kotiin Skotlantiin, pelasin Suikoden 3:a ja rakastuin siihen samalla tavalla kuin kaikkiin muihin peleihin siihen mennessä.
Ja juuri niin tein. Jäin klubille aamukahdeksan aikoihin, kauan sen jälkeen, kun DJ oli jo lähtenyt. Raahasin tyttöystäväni suoraan Fifth Avenuella sijaitsevaan GameStopiin eilisillan vaatteissa, odotin, että johtaja saapuisi paikalle ja avaisi oven, nappasin käytetyn PS2:n ja… rumpujyssy… en onnistunut hankkimaan Suikoden 3:a. Olin surullinen.
(Kuvan luotto: Konami)
Kokeilin kuitenkin jälleen eBayta ensimmäistä kertaa vuosiin. Vaati hieman kaivamista, mutta onnistuin saamaan Suikoden 3:n käytetyn kopion, johon oli lisätty arvonlisävero ja postikulut, alle 50 punnalla (joka tuolloin oli luultavasti noin 80 dollaria). Pelasin Suikoden 3:n kuoliaaksi, ja se oli loistava – niin loistava, että se on nyt suosikki JRPG:ni. Rakastan Suikoden 2:ta, Chrono Triggeriä, Final Fantasy 7:ää ja Final Fantasy 8:aa, mutta Suikoden 3:n tarina, hahmot ja pelkkä outous nostavat sen mielestäni muiden yläpuolelle.
Jos haluat tutustua Suikoden 3:een, muista, että se ilmestyi PlayStationin digitaalisiin kauppapaikkoihin kaikilla alueilla vuonna 2015 ja että se on myös saamassa kauniin HD-fanien tekemän remasteroinnin. Haluaisin kokea uudelleen sen tunteen, kun pelasin sitä ensimmäistä kertaa – ja kestäisin kuuden vuoden odotuksen, Atlantin ylittävän matkan, humalaisen keskustelun ja unettoman yön Isossa Omenassa mielelläni uudelleen.
Hävitä vapaa-aikasi parhaille roolipeleille, jotka käyvät virtuaalisotaa juuri nyt