Yksi One Piecen kauan odotettu juonikohta, joka on vihdoin tulossa esiin, kun luoja Eiichiro Oda on pitänyt harvinaisen tauon, on jättiläisten palaaminen ja matka heidän kotimaahansa Elbaphiin. Fanien mielestä tämä matka on tuntunut väistämättömältä jo muutaman vuoden ajan – se näytettiin ensimmäisen kerran Big Mom -hahmon taustatarinapaljastuksen yhteydessä, sillä hahmo, jonka historia on erottamattomasti sidoksissa jättiläisten suhteeseen ulkomaailmaan. Jättiläisten merkitys One Piecessä ulottuu kuitenkin paljon pidemmälle kuin pääpahiksen entiseen asuinpaikkaan. Itse asiassa jättiläiset saattavat olla paras esimerkki One Piecen erityisestä fantasiamerkistä.
(Kuvan luotto: Viz Media/Shueisha)
One Piece elää paitsi seikkailusta, myös mahdollisuudesta seikkailuun. Se tekee sarjan fantasiasta niin monipuolista, sillä se sallii kaiken muinaisista, tarunomaisista tarinoista taivaalla olevasta kullasta ja 1700-luvun merirosvokaleeroista huolimatta kaikenlaisen rauhanomaisen rinnakkaiselon tohtori Vegapunkin robottikokeiden ja Gecko Morian zombien kanssa. Horisontin takana on aina mahdollisuus johonkin suureen. Melkein koskaan ei ajattele, että ”tässä ei ole mitään järkeä One Piecen kannalta”, koska One Piecen logiikka itsessään sanelee, että siellä on aina enemmän. Aina on jokin ihme, jota ei ole vielä löydetty. Jos ei olisi, mitä järkeä olisi ylipäätään lähteä purjehtimaan?
Näin tapahtuu Little Gardenissa, joka on ensin dinosaurusten täyttämä saari ja myöhemmin jättiläisten Dorryn ja Brogyn tilapäinen areena. Vaikka he eivät teknisesti ottaen olekaan ensimmäiset One Piece -elokuvassa esiintyvät jättiläiset (se olisi John Giant ja hänen nopea esiintymisensä Loguetown-kaaressa), he ovat ensimmäiset, jotka puhuvat olevansa jättiläisiä ja myös Elbaphista. Se, että nämä kaksi jättiläistä ovat kaksintaistelleet siellä 100 vuoden ajan ratkaistakseen riidan, ei ainoastaan vahvista kummankin jättiläisen kunniantunnetta, vaan myös painaa olkihattumiehistöön seikkailun ja urhean soturin aatelia.
(Kuvan luotto: Viz Media/Shueisha)
Yksi One Piecen kauan odotettu juonikohta, joka on vihdoin tulossa esiin, kun luoja Eiichiro Oda on pitänyt harvinaisen tauon, on jättiläisten palaaminen ja matka heidän kotimaahansa Elbaphiin. Fanien mielestä tämä matka on tuntunut väistämättömältä jo muutaman vuoden ajan – se näytettiin ensimmäisen kerran Big Mom -hahmon taustatarinapaljastuksen yhteydessä, sillä hahmo, jonka historia on erottamattomasti sidoksissa jättiläisten suhteeseen ulkomaailmaan. Jättiläisten merkitys One Piecessä ulottuu kuitenkin paljon pidemmälle kuin pääpahiksen entiseen asuinpaikkaan. Itse asiassa jättiläiset saattavat olla paras esimerkki One Piecen erityisestä fantasiamerkistä.
(Kuvan luotto: Viz Media/Shueisha)
One Piece elää paitsi seikkailusta, myös mahdollisuudesta seikkailuun. Se tekee sarjan fantasiasta niin monipuolista, sillä se sallii kaiken muinaisista, tarunomaisista tarinoista taivaalla olevasta kullasta ja 1700-luvun merirosvokaleeroista huolimatta kaikenlaisen rauhanomaisen rinnakkaiselon tohtori Vegapunkin robottikokeiden ja Gecko Morian zombien kanssa. Horisontin takana on aina mahdollisuus johonkin suureen. Melkein koskaan ei ajattele, että ”tässä ei ole mitään järkeä One Piecen kannalta”, koska One Piecen logiikka itsessään sanelee, että siellä on aina enemmän. Aina on jokin ihme, jota ei ole vielä löydetty. Jos ei olisi, mitä järkeä olisi ylipäätään lähteä purjehtimaan?
Näin tapahtuu Little Gardenissa, joka on ensin dinosaurusten täyttämä saari ja myöhemmin jättiläisten Dorryn ja Brogyn tilapäinen areena. Vaikka he eivät teknisesti ottaen olekaan ensimmäiset One Piece -elokuvassa esiintyvät jättiläiset (se olisi John Giant ja hänen nopea esiintymisensä Loguetown-kaaressa), he ovat ensimmäiset, jotka puhuvat olevansa jättiläisiä ja myös Elbaphista. Se, että nämä kaksi jättiläistä ovat kaksintaistelleet siellä 100 vuoden ajan ratkaistakseen riidan, ei ainoastaan vahvista kummankin jättiläisen kunniantunnetta, vaan myös painaa olkihattumiehistöön seikkailun ja urhean soturin aatelia.
(Kuvan luotto: Viz Media/Shueisha)
Usopp, joka on tyypillisesti pelkuri, on erityisen vaikuttunut tästä näytöksestä. Toisin kuin monet muut olkihatut, hänen lopullinen tavoitteensa ei ole konkreettinen, kuten ”olla suurin miekkamies” tai ”löytää lääke jokaiseen sairauteen”. Pikemminkin hän haluaa vain olla sellainen sankari, josta hän yleensä keksii tarinoita. Näin ollen ensimmäinen suuri esittelymme jättiläisistä on sellainen, joka toimii One Piecen idealismin tutkimisessa. Villeimmät fantasiamme ja toiveemme, jotka näyttävät paperilla typeriltä – ”Taistele ikuinen taistelu pienen riidan ratkaisemiseksi” – voivat muuttua todellisen arvokkuuden lähteiksi.
Fantasia ei kuitenkaan ole pelkkää eskapismia, kuten näemme, kun jättiläiset ilmestyvät One Piece -elokuvassa. Olipa kyse sitten siitä, että Oimo ja Kashii vartioivat Enies-aulan portteja sen jälkeen, kun maailmanhallitus on huijannut heitä vuosikymmeniä, siitä, että Gecko Moria herättää Oarsin ruumiin henkiin juoniensa välineeksi, tai siitä, että Äiti Carmel huijaa heitä hyväntekeväisyyden varjolla, jättiläiset ovat usein manipuloinnin kohteita. Jos niiden voima voidaan valjastaa ja niiden tahdonvoima alistaa, niistä saadaan voimakkaita pelinappuloita. Maailmanhallitus voi väittää haluavansa lopettaa merirosvouksen, mutta todellisuudessa sen tavoitteena on kaiken seikkailuromantiikan katkaiseminen. Jättiläiset, rotu, joka edustaa sitä, että itseisarvo löytyy taistelusta ja seikkailusta, ovat esteenä tälle.
(Kuvan luotto: Viz Media/Shueisha)
Jättiläisten jatkuva esiintyminen One Piecen näin ratkaisevalla, myöhäisellä hetkellä (heidän vielä ratkaisematta oleva vihansa Big Momille, heidän yhteytensä Shanksiin ja viimeisimpänä Dorryn ja Brogyn yllättävä paluu auttamaan Luffya viiden vanhimman hirviömäisten muotojen kanssa) palauttaa heidän merkityksensä One Piecen fantasiaan muillakin tavoin kuin vain antamalla olkihatuille toisen X:n kartalle. Ne ovat sidoksissa One Piecen maailmaan sekä fyysisesti että temaattisesti, eivätkä ne ole vain inspiroiva esimerkki One Piecen ”taisteluhengestä” vaan kantavat myös sen vihan ja kaunan taakkaa. Ilman heitä maailma tuntuisi – usein kirjaimellisesti – pienemmältä, ja sen konfliktit rajoittuisivat aluekysymyksiin ja ahneuteen soturien ikuisen ylpeyden sijasta.