Se, että tietää, milloin pitää lähteä juhlista, on aliarvostettu taito. Vuonna 2018 ensi-iltansa saanut Succession on ollut yksi television ylistetyimmistä draamoista, ja se on kerännyt palkintoja yllin kyllin. Oli siis melkoinen yllätys, kun ilmoitettiin, että neljäs kausi olisi viimeinen. Tuntui, että se olisi voinut jatkua ja jatkua.
Mutta kuten kävi ilmi, sarjan luojalla Jesse Armstrongilla ja käsikirjoittajatiimillä oli täydellinen poistumisstrategia, ja nyt jälkeenpäin ajatellen tuntuu siltä, että se ei olisi voinut tapahtua millään muulla tavalla. Ja vaikka olisikin houkuttelevaa toivoa lisää aikaa näille hahmoille kaikessa sotaisassa, ongelmallisessa ja happokielisessä loistossaan, jäljelle jää lähes täydellinen neljän kauden jakso, joka päättyy samalla tavalla kuin se alkoi. Se tekee siitä Total Filmin vuoden 2023 parhaan tv-sarjan.
Endgame
(Kuvan luotto: HBO/Sky Atlantic)
Kun HBO:n sarja alkoi, se laskeutui vuotta ennen Games of Thronesin viimeistä, hyvää mainetta tahraavaa kautta. Vaikka sarjat olivat päällisin puolin täysin erilaisia, niiden välille tehtiin luonnollisia vertailuja, sillä loppujen lopuksi molemmissa oli kyse perheenjäsenistä ja ryhmittymistä, jotka kamppailivat valtaistuimesta. Successionissa se oli toimitusjohtajan nahkainen työpöydän tuoli, ei niinkään Rautavaltaistuin, mutta se oli yhtä himoitunutta, eikä epätoivo sinne pääsemiseksi ollut yhtä katkaiseva.
Ensimmäisestä sarjasta lähtien, kun mediakonkari Logan Roy (Brian Cox) sai aivohalvauksen, kysymys siitä, kuka jatkaisi Waystar RoyCo:n toimitusjohtajana, oli sarjan kantava voima. Loganin kolmella lapsella oli silmät auki, ja valtatyhjiö houkutteli myös muita sukulaisia sekä alan kilpailijoita, jotka pyrkivät ottamaan monialayhtiön hallintaansa.
Kuten Armstrong kertoi Total Filmille: ”Minusta tuntui, että se alkaisi venyttää asioita, jos emme vastaisi [kysymykseen siitä, kuka seuraisi].” Maisemassa, jossa tv-sarjat (ja puhumattakaan elokuvafranchisingit) tuottavat usein uusia osia niin kauan kuin se on taloudellisesti kannattavaa, oli mukava saada tyydyttävä muistutus lopun voimasta.
Vihamielinen haltuunotto
(Kuvan luotto: HBO/Sky Atlantic)
Tarve tuohon vastaukseen oli leivottu sarjan otsikkoon, ja vaikka Logan pomppasi härkäpäisesti takaisin sairaudestaan, se oli edelleen kaikkien mielessä, myös hänen. Shakkilauta oli asetettu, mutta jätettiin miellyttävän avoimeksi, kuka lopulta nimitettäisiin toimitusjohtajaksi. Päässään saattoi esittää tehokkaita perusteluja Kendallin (Jeremy Strong), Shivin (Sarah Snook) tai Romanin (Kieran Culkin) nimittämiselle, kun taas bisnesperheessä Gerri (J. Smith-Cameron), Frank (Peter Friedman) ja Karl (David Rasche) olisivat kaikki voineet esittää vaatimuksia. Myös Stewy Hosseinin (Arian Moayed) ja Lukas Matssonin (Alexander SkarsgÅrd) kaltaiset ulkopuoliset olivat mahdollisia, joista jälkimmäinen itse asiassa järjesti lopullisen shakkimatin, kun hänen yhtiönsä GoJo osti Waystarin ja asetti Tom Wambsgamsin (Matthew Macfadyen) toimitusjohtajaksi.
Vaikka Tom ei aluksi vaikuttanut uskottavalta ehdokkaalta, hänen nimittämisensä jälkeen tuntui, ettei lopputulos olisi voinut mennä toisin. Oliko sarjan johtokunnissa ja limusiinissa omatunto, luotettavuus tai toimiva moraalinen kompassi koskaan johtanut mihinkään? Successionin kaltaisella sarjalla ei voinut koskaan olla onnellista loppua. Vaikka se saa sinut kannustamaan moraalisesti kyseenalaisia ihmisvihamielisiä ihmisiä, se ei silti anna heille minkäänlaista katarsista.
Loppu?
(Kuvan luotto: HBO/Sky Atlantic)
Ehkä tärkein syy siihen, miksi Successionin loppu oli niin suuri menestys, oli se, että se sisälsi ison annoksen epäselvyyttä, joka jätti katsojien päätettäväksi oman lukunsa siitä, miten asiat jäivät kesken. Oliko kukaan todella onnellinen, edes Tom? Toki hän voitti työpaikan, johon hän oli yrittänyt tunkeutua jo vuosia, mutta hänellä ei ole todellista valtaa, vaan hänestä tulee Matssonin ”kipusieni”. Shiv – luultavasti perheen järkevin valinta rooliin – näki, että työ, jonka eteen hän oli tehnyt töitä, meni hänen ansiottomalle aviomiehelleen, jonka rinnalla hän joutuu nyt seisomaan (ja kasvattamaan lapsen yhdessä), vaikka he ovat tehneet tunteensa toisiaan kohtaan tuskallisen selviksi. Heidän viimeinen otoksensa, kädestä pitäen limusiinin takapenkillä, oli tappava ja mestarillinen siinä, miten sanomattoman annetaan huutaa hiljaisuuden yli.
Vastaavasti Kendallin ahdistava loppukuva, jossa hän tuijottaa jokea (jälleen kerran vesistöön), ei ollut vain emotionaalisesti vaikuttava, vaan myös avoin, ja se jätti miettimään, mitä hänelle voisi tapahtua nyt, kun palkinto, joka hänelle oli luvattu poikana, on todella poissa hänen ulottuviltaan.
Tällainen valtataistelu ei todellakaan koskaan lopu, ei liike-elämässä eikä silloin, kun on otettava huomioon fuusioita, muuttuvia mediamaisemia ja poliittista poseerausta. Tämä on Successionin loppuratkaisun suuri ironia; sarjassa on tyydyttävä lopputulos, vaikka hahmot eivät sitä itselleen koskaan saakaan.
Jos haluat lisätietoja vuoden 2023 katsauksesta, tässä ovat oppaamme vuoden 2023 parhaista elokuvista ja vuoden 2023 parhaista tv-sarjoista.