Kun The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom ilmestyi aiemmin tänä vuonna, vertailut sen ja Elden Ringin välillä olivat itsestäänselvyyksiä. Molemmat ovat laajoja toimintaroolipelejä, jotka sijoittuvat fantastisiin maailmoihin, jotka ovat täynnä vaaroja ja lupauksia. Molemmat käsittelevät teemoja, jotka liittyvät vääristyneisiin aikasykleihin, pahojen toimijoiden aiheuttamaan maailman tuhoon ja hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Molemmat ovat älykkäitä kehitelmiä tekijöidensä hienoimmista ideoista, jotka puskevat rajoja ja asettavat uusia standardeja avoimen maailman hiekkalaatikkopelien saralla. Ja fanfaarin kannalta molemmat ovat yksinkertaisesti kuumaa kamaa.
Suurimmaksi osaksi nämä vertailut ovat mielestäni oikeudenmukaisia. Olettaen, että ne tehdään laajemmalla perspektiivillä, näiden kahden välillä on yhtäläisyyksiä. Minua eivät kuitenkaan kiinnosta yhtä paljon ne pikkutarkat, usein kengännauhalla tehdyt vierekkäiset havainnot, joissa syvennytään kummankin pelin mekaniikkaan, taistelujärjestelmiin ja kerronnan rakenteisiin. Näiltä osin Elden Ring ja Tears of the Kingdom eivät voisi olla erilaisempia.
Mutta mielestäni hirviölajistosta kannattaa kuitenkin puhua.
Takaisin ryminällä
(Kuvan luotto: Nintendo)ERILAISET NÄKÖKULMAT
(Kuvan luotto: Nintendo)
Zelda Tears of the Kingdomin pelaaminen ADD:n kanssa: ”Rakastan sitä, mutta se on melkein liian täynnä sisältöä”
Vanha sanonta, jonka mukaan ”luvut eivät valehtele”, voi olla harhaanjohtava, kun se on riistetty kontekstista, mutta paljastetaanpa luvut ennen kuin jatkamme. Nämä ovat arvioita, jotka perustuvat pelattuun kokemukseen ja melkoiseen määrään wikien ja oppaiden lukemista, mutta Elden Ringissä on noin 140 ainutlaatuista vihollistyyppiä ja 157 pomokohtaamista. Monet näistä pomotaisteluista tosin kierrätetään eri puolilla karttaa – esimerkiksi Tree Sentinels ja Erdtree Avatars – mikä pudottaa luvun noin 100:aan ainutlaatuiseen pomokohtaamiseen.
Toisaalta Tears of the Kingdomissa on 110 erilaista hirviötyyppiä, mutta niistä alle 30 on ainutlaatuisia. Breath of the Wildin ~16 vihollistyyppiä vastaan tämä on melkoinen harppaus, mutta monet Tears of the Kingdomin pedoista ovat palaavia vihollisia sen välittömästä edeltäjästä. Mikä on reilusti sanottuna järkevää, kun otetaan huomioon, että suuri osa Tears of the Kingdomin tapahtumista tapahtuu samassa Hyrulen palasessa viiden vuoden päässä tulevaisuudessa. Suuren ylätasangon kumpuilevat kukkulat ovat kehittyneet huomattavasti tuona aikana, mutta sen vihamieliset asukkaat eivät ole muuttuneet kovinkaan paljon.
Minä, kuten lähes kaikki Zelda-harrastajat, joiden kanssa olen puhunut viime viikkoina, olen ollut täysin otettu Tears of the Kingdomin kekseliäistä ja intuitiivisista uusista kyvyistä, joista mainittakoon Fuse ja Ultrahand. Voisin viettää tuntikausia pelleillen molempien kanssa, veistellen outoja ja ihmeellisiä luomuksia, kunnes lehmät (tai jättiläishevoset) tulevat kotiin, ja vahvistaen aseitani ja panssareitani mitä epäsopivimmilla lisäyksillä. Se, että tämä peli voi ylipäätään olla olemassa ikääntyvällä Switch-laitteistolla – vieläpä käsikonsolitilassa – ja että siinä on niin paljon tehtäviä ja kiinnostavia kohteita, on jo itsessään saavutus, mutta se saattaa myös olla syy siihen, miksi vihollislajisto on niin rajallinen.
(Kuvan luotto: FromSoftware)
Tears of the Kingdom ansaitsee saamansa kehut (se on tässä vaiheessa ylivoimaisesti vuoden pelini), mutta olen huomannut sen vihollislajiston puutteen olevan kauneusvirhe muuten upeassa pelikokemuksessa”.
En ole varma, tarvitseeko Tears of the Kingdom yhtä monta vihollistyyppiä kuin esimerkiksi Elden Ring, mutta kun olet jo aiemmin kohdannut useita samoja pahiksia – ja oppinut heidän liikkeensä ja hyökkäysmallinsa – niin yllätyksellisyys on kadonnut kokonaan. Elden Ringin aidan yli, ja lähes jokainen vihollinen, jonka kohtaat täällä, tuntuu uudelta ja tuoreelta – vastoin pelin Dark ja Demon’s Souls -linjaa ja laajempaa ekosysteemiä, jossa nämä pahikset ovat olemassa. Tämän välitön seuraus muualla on se, että Elden Ringin Lands Between tuntuu tiheältä ja eletulta; Tears of the Kingdom voi ajoittain tuntua melko eristetyltä, ja taistelut tuntuvat toistuvilta.
Ketä kiinnostaa, eikö niin? Olen sanonut sen itsekin, että nämä ovat kaksi eri peliä kahdelta eri kehitystiimiltä, jotka sattuvat jakamaan saman genren ja samanlaisen hypetyksen ennen ja jälkeen julkaisun. Ne ovat kuitenkin myös mittari, johon monet muut pelit tulevat mittaamaan itseään, joten pidän vertailua ja erottelua tärkeänä. Tears of the Kingdom on toki enemmän kuin ansainnut tähän mennessä saamansa ylistyksen (se on tällä hetkellä ylivoimaisesti vuoden pelini), mutta vihollislajiston puute on mielestäni kauneusvirhe muuten upeassa pelikokemuksessa.
Kahden loistavan pelin vertailu toisiinsa on arvokasta vain tiettyyn pisteeseen asti, ja yleisesti ottaen olen iloinen siitä, että elän aikajanalla, jossa molemmat pelit ovat yhtä aikaa olemassa. Tästä huolimatta, jos Tears of the Kingdomissa olisi Elden Ringin kattava ruma rosteri, se nousisi minun silmissäni upeasta pelistä kaikkien aikojen peliksi. Vaihdan kenkää toiseen jalkaan, ja samaa voisi kai sanoa Elden Ringin kekseliäisyyden puutteesta Tears of the Kingdomiin verrattuna. Mutta se taitaa olla artikkeli toiselle päivälle.
Tässä ovat parhaat Zeldan kaltaiset pelit, joihin kannattaa seikkailla tänään