Et voi voittaa galaktista sotaa menettämättä muutamaa hyvää Helldiversia. Sen minä ja ystäväni opimme eilen illalla kantapään kautta, kun sukelsimme yhteen epäilemättä parhaista tänä vuonna julkaistavista PS5-peleistä. Ei sillä, että olisimme tehneet kovinkaan suurta vaikutusta, sillä pyrkimys siirtää taistelujen etulinjat takaisin Super Earthin hallitsemilta siirtokunnilta osoittautui hitaaksi ja kestäväksi taisteluksi. Tällä hetkellä on meneillään suuri yhteisön ponnistus, joka kehittyy reaaliajassa ympäri maailmaa ja jonka tarkoituksena on puolustaa itäisiä alueita hyökkääviltä termiideiltä, kun taas huomattavasti pienempi joukko sotilaita työskentelee lännessä vihamielisessä avaruudessa kasvavan automaattiuhan hillitsemiseksi.
Helldivers 2:ssa taistelet kaiken sen puolesta, mitä Super Earth Armed Forcesin mainoksissa sanottiin: vapauden, vapauden ja demokratian puolesta! Ja silti me neljä seisoimme tässä Heethin hyisessä helvetissä ja kinastelimme siitä, kuka ”vahingossa” työnsi kenet alas kallionseinämästä, kun olimme tähystämässä läheistä metsästäjien pesää – jalat murskana ja ilman kannustinta, jolla olisi ollut mahdollista saavuttaa täysi taisteluvalmius, kaatunut toverimme oli pian parveilevien terminoidien ympäröimä, ja pian sen jälkeen hänet kulutti yksi tuhoisista Orbital Strike -strategioistamme. Lepää palasina, L-Dawg.
Minä teen oman osani.
(Kuvan luotto: SIE)
Kehittäjä Arrowhead Game Studios otti valtavan riskin Helldivers 2:n kanssa. Alkuperäinen peli julkaistiin vuonna 2015 ja loi nopeasti ympärilleen omistautuneen vapaustaistelijoiden yhteisön, ylhäältä alaspäin suuntautuva räiskintäpeli, jota rakastettiin absoluuttisen raakuuden syklien vuoksi. Arrowhead on siirtänyt pelinäkökulmaa ja muuttanut kauan odotetun jatko-osan tehokkaasti kaoottiseksi kolmannen persoonan räiskinnäksi – ruudulla on jatkuva sekamelska ammuskelua, räjähdyksiä ja tihkuvia ötökkäraatoja. Se olisi helposti voinut jäädä latteaksi. Sen sijaan studio on vanginnut alkuperäisen pelikokemuksen kakofonisen yhteistyökokemuksen ja nostanut sen uusiin ulottuvuuksiin, mikä antaa jokaiselle kohtaamiselle välittömyyttä, kun kamppailet jyrsivien hampaiden ja viiltävien pihtien läpi yrittäessäsi epätoivoisesti ladata rynnäkkökivääriä uudelleen.
Arvostan Helldivers 2:ssa sitä, miten syvälle yhteistyöelementit on upotettu koko pelikokemukseen. Vaikka yksin pelaaminen on mahdollista, taisteleminen yhdessä muiden sotilaiden kanssa onnistuu paremmin – joko tiiviissä kaveriporukassa, mikä on helppoa Helldivers 2:n PS5:n ja PC:n crossplay-tuen ansiosta, tai muiden kanssa online matchmakingin kautta. Stim-pakkaukset ja ammukset ovat arvokkaita hyödykkeitä, ja ne on helppo jakaa ryhmän kesken, kun paska todella iskee tuulettimeen; joidenkin raskaampien aseiden käyttämiseen tarvitaan fyysisesti kaksi pelaajaa, joista toinen syöttää patruunoita piippuun toisen tähdätessä ja ampuessa, kun jokin ruudun kääpiötä muistuttava kauhu alkaa rynnätä ryhmääsi kohti.
Pidän myös taistelun ja liikkumisen fyysisyydestä, joka antaa Helldivers 2:lle todellisen epätoivon ilmapiirin. Jos aloitat minkä tahansa aseen lataamisen, heität koko lippaan pois – on helppo olla tuhlaileva, kun paska alkaa iskeä huvikseen. Stratagemien – voimakkaiden taisteluvälineiden, joita voi kutsua alas kiertoradalta – koordinointi on avainasemassa, ei vain siksi, että niiden käyttö on pitkää, vaan myös siksi, että jokaisen käyttäminen tai aktivointi edellyttää tietyn Stratagem-koodin syöttämistä D-padilla. Sama pätee myös ICBM-ohjusterminaalien ja louhintakonsolien kaltaisten elementtien aktivointiin kentällä. On jo tarpeeksi vaikeaa yrittää torjua aggressiivisten vihollisten laumoja, saati sitten, kun sinun on yritettävä valita kahdeksan näppäintä, jotta voit tehdä jotain niinkin yksinkertaista kuin kutsua vahvistuspyyntö Helldiver Commandiin, jotta kaatunut joukkuetoveri saadaan takaisin taisteluun.
(Kuvan luotto: SIE)
”Sen, mitä Helldivers 2:sta puuttuu tehtävien monipuolisuudessa, se korvaa enemmän kuin hyvin tappavuudellaan”
Myönnettäköön, että yksi syy siihen, miksi Helldivers 2 on niin paljon parempi kavereiden kanssa, on se, että tehtävissä ei ole kovinkaan paljon vaihtelua – ainakaan vielä, olen pelannut vasta noin kuusi tuntia sotaa Super Earthin suojelemiseksi, joten on hyvin mahdollista, että tehtävätyypit skaalautuvat ajan myötä. Helldivers 2:ssa matka on kuitenkin usein määränpäätä parempi, sillä mitä tästä videopelistä puuttuu vaihtelua, se korvaa sen tappavuudella. Ystävän tulitus on aina läsnä oleva ja poikkeuksellisen todellinen uhka – voi olla, että tarvitaan lippaallinen lippaita tornimaisen vihollisen kaatamiseen, mutta liittolaisen kaatamiseen voi riittää vain liipaisimen tahaton painallus. Ja koska uudelleenkäynnistyksiä on yhtä vähän kuin ammuksia, laukausten sijoittaminen voi vaikuttaa ratkaisevasti tehtävän onnistumiseen.
Jos kaveriporukkasi on kyllästynyt Fortniten ja Warzonen kaltaisille battle royale -peleille ominaiseen vaihteluun tai Destiny 2:n ja Warframen kaltaisten looter-shootereiden loputtomiin min-maxing-sykleihin, minusta tuntuu, että Helldivers 2 on juuri se peli, jota olet etsinyt. Se tarjoaa nopeita, kiihkeitä kaoottisen hauskanpidon jaksoja, jotka jaetaan lyhyinä, terävinä ja väkivaltaisina shokkeina – ajattele Aliensin tai Starship Troopersin kaltaisten elokuvien viimeistä kolmannesta, joka toistetaan 20 minuutin jaksoissa ylellisillä taistelukentillä. Teen oman osani tuodakseni Super Earthin takaisin muukalaisten herruuden partaalta tänä viikonloppuna – kysymys kuuluu, teetkö sinäkin?
Täydellinen Helldivers 2 -arvostelumme julkaistaan GamesRadar+:ssa ensi viikolla. Sillä välin voit tutustua kaikkiin tuleviin PS5-peleihin, jotka ovat tulossa pian.