Kyllä, pelin nimi tulee todella olemaan Death Stranding 2: On the Beach. Ilmeisesti alaotsikko viittaa kirjaimellisesti Beachiin, joka esiintyy ensimmäisessä pelissä eräänlaisena limbona elävien ja kuolleiden maailmojen välillä, mutta se ei ole ainoa viittaus. Kun otetaan huomioon ohjaaja Hideo Kojiman rakkaus elokuviin – ja yhtä lailla rakkaus lisätä peleihinsä ei-niin-hienovaraisia elokuvavihjauksia – on mahdotonta olla huomaamatta yhteyttä vuoden 1959 Hollywood-klassikkoon On the Beach.
Yksi asia on varma: Kojima on suuri On the Beachin fani. Hän twiittasi elokuvasta useaan otteeseen vuonna 2023: ”Rakastan myös Nevil Shuten alkuperäistä tarinaa. Rakastan myös Stanley Kramerin ohjaamaa On the Beach -elokuvaa”. Hän twiittasi myös muutaman kuvan elokuvan japanilaisesta Blu-ray-julkaisusta ja sanoi: ”tänä iltana katson uudelleen suosikkini”.
Kojima twiittaa paljon elokuvista, joten nuo On the Beach -viittaukset eivät vaikuttaneet ohjaajan pelien faneille kovin merkittäviltä. Näin tietenkin siihen asti, kunnes maailma sai tietää, että Death Stranding 2:n alaotsikkona olisi tuo nimi. Mistä tässä elokuvassa siis on kyse ja miten se saattaa liittyä Death Stranding 2:n tarinaan?
Rannalla
(Kuvan luotto: Kojima Productions)
Sisältövaroitus: On the Beach sisältää useita itsemurhaa sisältäviä kohtauksia, ja tässä artikkelissa viitataan näihin kohtauksiin.
On the Beach on vuoden 1957 romaanin vuoden 1959 adaptaatio, ja tuon ajan historiallinen konteksti on tärkeä elokuvan ymmärtämiseksi. Kyseessä oli kylmän sodan huippukausi, jolloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto rakensivat ydinasevarastoja, jotka voisivat tuhota tuntemamme maailman moninkertaisesti, ja toivottiin, että kumpikin osapuoli pelkäisi liikaa seurauksia käyttääkseen aseita koskaan. Nykyään tämä ajatus muodostaa Falloutin kaltaisten usein satiiristen postapokalyptisten asetelmien kitschisen taustatarinan, mutta 50-luvun lopulla pelko siitä, että maailma voisi loppua napin painalluksella, oli hyvin todellinen ja läsnä.
Ohjaaja Stanley Kramer tunnetaan suurelta osin töistä, joissa käsiteltiin vakavasti tuon ajan yhteiskunnallisia kysymyksiä. Hänen tunnetuin elokuvansa Guess Who’s Coming to Dinner (Arvaa, kuka tulee illalliselle) kuvasi positiivisesti rotujen välistä avioliittoa aikana, jolloin se oli vasta tulossa lailliseksi monissa Yhdysvaltain osavaltioissa. On the Beach -elokuvassa vältetään kuitenkin hyvin tietoisesti keskustelemasta poliittisista kysymyksistä, ja siinä pysähdytään vain hetkeksi spekuloimaan sillä, että maailmanlopun voisi katsoa johtuvan siitä, että joku pelästynyt ihminen teki äkkinäisen päätöksen tuijottaessaan tutkan näyttöä. Sen sijaan elokuvassa keskitytään siihen, miten ydinsodasta selvinneet viettävät viimeiset kuukausensa maapallolla.
Elokuva sijoittuu pääasiassa Australian Melbourneen, joka säästyi suurelta osin ydinsodan suorilta tuhoilta. Mutta tarinan alkaessa on käynyt yhä selvemmäksi, että jopa eloonjääneiden päivät ovat luetut, sillä ilmavirtausten kuljettaman radioaktiivisen pölyn odotetaan alkavan huuhtoutua Australian ylle vain muutaman kuukauden kuluessa. Jäljellä on kaksi toivonpilkahdusta. Toinen on tieteellinen teoria, jonka mukaan pohjoisen pallonpuoliskon säteilytasot saattavat laskea odotettua nopeammin, mikä tarkoittaa, että ydinpilvi saattaa hajota ennen kuin se peittää planeetan kokonaan. Toinen on salaperäinen morsekoodiviesti, jota vastaanotetaan jostain Yhdysvaltojen länsirannikolta.
Sukellusvenetehtävä, jonka tarkoituksena on mitata säteilytasoja kaukana pohjoisessa ja tutkia tuota salaperäistä viestiä, muodostaa elokuvan keskeisen osan, ja juuri tässä kohtaa meillä on ilmeisin yhteys siihen, mitä olemme nähneet Death Stranding 2:sta tähän mennessä. Suuri osa elokuvasta keskittyy sukellusveneen miehistön ponnisteluihin selvittääkseen, voiko tuntemattomia ihmiskuntia olla vielä jäljellä maailmanlopun jälkeen, tai onko kenelläkään toivoa selvitä hengissä. Death Stranding 2:n PlayStation State of Play -trailerin perusteella näyttää siltä, että Sam, Fragile ja muu miehistö DHV Magellanilla tavoittelevat pohjimmiltaan samaa päämäärää – sen selvittämistä, onko Amerikan raunioiden ulkopuolella keneenkään muuhun yhteyttä. Virallisen verkkosivuston juonikuvauksessa jopa mainitaan, että he ovat ”uudella matkalla pelastamassa ihmiskuntaa sukupuutolta”.
Olisiko meidän pitänyt olla yhteydessä?
(Kuvan luotto: Kojima Productions)
Elokuvassa tehtävä ihmiskunnan pelastamiseksi on lopulta tuhoon tuomittu. Sukellusvene pääsee Alaskaan, ja miehistö huomaa, että säteily ei hälvene – se pysyy tappavana ja peittää maapallon edelleen. Morsekoodiviesti jäljitetään San Diegon lähellä sijaitsevaan jalostamoon, mutta siellä ei ole eloonjääneitä – koodia naputettiin puoliksi tyhjällä kokispullolla, joka pomppasi satunnaisesti lähetyslaitetta vasten merituulessa.
Elokuvassa säteilytauti esitetään hitaaksi ja tuskalliseksi kuolemaksi, ja kun selviää, ettei eloonjäämisestä ole toivoa, hallitus antaa niille, jotka haluavat kuolla rauhallisesti, eufemistisesti ”unilääkkeitä”. Elokuvan loppuhetkillä seurataan kourallista keskeisiä hahmoja siinä, miten he päättävät elämänsä. Jotkut ottavat pillereitä, toiset lähtevät kotimaahansa toivoen kuolevansa tutussa paikassa, ja toiset taas löytävät symbolisemman kuoleman.
Voisiko Death Stranding 2:n keskeisestä tehtävästä tulla lopulta näin synkkä? Kaikista synkistä hetkistään ja synkistä surrealistisista palasistaan huolimatta alkuperäinen peli oli lopulta lähes tuskallisen optimistinen inhimillisen yhteyden voimasta. Tähän mennessä nähdyn perusteella vaikuttaa selvältä, että jatko-osassa on paljon synkempi sävy, ja siinä esitetään selkeästi kysymyksiä, kuten ”olisiko meidän pitänyt olla yhteydessä?”. Uudessa trailerissa on myös kuvaava hetki, jossa Higgs moittii Samia siitä, että hän on vaihtanut tyypilliset yhteydenpitovälineensä aseeseen, mikä viittaa siihen, että jopa päähenkilömme saattavat kamppailla koko maailman yhdistämisen ajatuksen kanssa.
(Kuvan luotto: Kojima Productions)
Silti on vaikea kuvitella, että Death Stranding luopuisi täysin pitkälti toiveikkaista teemoistaan, ja vielä vaikeampaa on kuvitella, miten niinkin kyyninen elokuva kuin On the Beach voisi toimia jatko-osan keskeisenä inspiraationa. Mutta nähtyäni elokuvan itse, en ole varma, onko se itse asiassa niin kyyninen. Se on surullinen, kyllä – tarkoitan, että kirjaimellisesti koko ihmiskunta kuolee lopussa – mutta suuri osa elokuvan viimeisestä tunnista on määritelty tilanteissa, joissa hahmot pystyvät löytämään merkityksen viimeisille hetkilleen luomalla yhteyksiä ympärillään oleviin ihmisiin. Ihmiskunnan sukupuuttoa edeltävinä päivinä näemme hahmojen pääsevän sodan trauman yli, rakentavan vaurioituneita ihmissuhteita uudelleen ja solmivan uusia. Tämä yhteyksien teema liittyy varmasti Death Strandingissa esiteltyihin ajatuksiin.
On selvä ero siinä, miten On the Beachiin laskeudutaan, kun katsoo elokuvan sen sijaan, että lukisi vain juonitiivistelmän, mutta valitettavasti juonitiivistelmä on se, miten valtaosa uteliaista Death Stranding -faneista tulee sen kokemaan. Elokuvaa ei ole saatavilla mistään nykyisestä suoratoisto- tai digitaalisesta vuokrauspalvelusta, jonka olen löytänyt, ja jopa DVD- ja Blu-ray-kopiot näyttävät olevan jo kauan sitten loppuneet. Se on sääli, sillä jopa nykyaikaiseen blockbuster-videopeliin liittyvän yhteyden lisäksi kyseessä on elokuva, joka iskee kovaa 64 vuotta julkaisun jälkeen.
Hideo Kojima näyttää työstävän tällä hetkellä kolmea peliä: Death Stranding 2:ta, OD:tä ja ”toimintavakoilupeliä” PlayStationin kanssa.