Riverdale on yleisen mielipiteen mukaan roskaa. Arvostelut julistavat tv-sarjan – joka on Archie-sarjakuvien live-action-versio – juustoiseksi teinidraamaksi, roskasarjakuvaksi, parhaimmillaankin syylliseksi nautinnoksi, joka on täynnä ”naurettavia” juonenkäänteitä ja ”naurettavaa” dialogia. Ihmiset foorumeilla sanovat sitä epäjohdonmukaiseksi, epärealistiseksi, huonosti kirjoitetuksi, täynnä ”täytettä”…
He eivät ymmärrä pointtia. Näitä pohdintoja ei pitäisi pitää kritiikkinä. Ne pitäisi muotoilla kehuiksi. Riverdalen on tarkoitus tulla esille tällä tavalla. Se on kieli poskessa, kumouksellinen ja paljon fiksumpi kuin tavallinen teinisarja.
Se on hyperrealistinen ja kuvaa pikkukaupunkielämää, jota näkee muissa sarjamaisissa draamoissa epätyypillisen linssin läpi. Sillä on yhteisiä piirteitä Twin Peaksin kanssa, joka sijoittuu samanlaiseen hermostuttavaan kaupunkimaisemaan. David Lynch käytti tyyliteltyä dialogia ja näyttelijäntyötä, otti perinteiset saippuaoopperan troopit ja taivutti ne surrealistisen mielensä mukaan. Myös Riverdale kanavoi saippuasarjan energiaa – ei vain satiirisista syistä vaan myös osoittaakseen kunnioitusta sille, mitä voisi kutsua ”roska-tv:ksi”.
Seitsemän tuotantokauttaan kestäneen sarjan aikana se on elänyt kaoottisista kokeiluista ja käsitellyt erilaisia aiheita tyypillisellä varmuudella. Sarjassa on nähty musikaalijaksoja, aikajanahyppyjä ja jopa aikamatkustusta, ja viimeisimmällä kaudella näyttelijät on siirretty 1950-luvulle. Homofobiaa ja naisten kohtelua käsitellään tässä sarjassa, ja se muistuttaa meitä taitavasti siitä, että olemme kulkeneet pitkän matkan, vaikka matkaa on vielä jäljellä. Yleisemminkin sarja on ollut loistava alusta LGBTQ+-edustukselle, ja se on myös tarjonnut loistavan kuvauksen naisista.
Riverdale on myös säilyttänyt relevanssinsa hyödyntämällä nykyajan pakkomielteitä, kuten multiversumia ja supersankareita, ja pilkannut niitä ja muita popkulttuurin ilmiöitä ovelasti. Sarja haastaa meidät tarkastelemaan tarkemmin kuluttamaamme sisältöä, ymmärtämään, mitä siitä saamme, ja kysyy rohkeasti, otammeko kaiken liian vakavasti. Samalla se tarjoaa äärimmäisen tyydyttävää viihdettä. Riverdale on puhdas nero. Vai olenko se vain minä?
- Olenko se vain minä, vai onko Rambon jyrkänteeltä hyppääminen toimintaelokuvan huippu?
- Olenko se vain minä, vai pitäisikö useammassa elokuvassa olla väliajat?
- Olenko se vain minä, vai vaativatko blockbusterit liikaa kotitehtäviä?
Jos haluat tietää, mitä muuta kannattaa katsoa, katso kooste parhaista Netflix-sarjoista, jotka ovat tällä hetkellä saatavilla.