”Tule, on aika pitää tapaamisesi Wicker Manin kanssa”, sanoo Christopher Leen esittämä lordi Summerisle surullisenkuuluisassa toiseksi viimeisessä kohtauksessa juuri ennen kuin etsivä kohtaa palavan kohtalonsa. Tässä vaiheessa elokuvaa on helppo pitää Summerislen asukkaita tarinan roistoina, jotka vangitsevat syyttömän miehen ja uhraavat hänet viljelmiensä ja yleisen selviytymisensä hyväksi. Ajan myötä tulee kuitenkin muutos, ja kun Robin Hardyn The Wicker Man -elokuvan julkaisusta on kulunut 50 vuotta, voimme tarkastella elokuvaa esimerkkinä siitä, miten tietämättömyydellä muista kuin omista kulttuureista voi olla kauheat seuraukset. Kuka tässä todella oli syyllinen?
Vakavat seuraukset
(Kuvan luotto: Studio Canal)
Tiedämme, kuinka absurdilta tämä kuulostaa, että mies, joka murhattiin pelkästään sen vuoksi, että hän oli olemassa hänelle vieraassa paikassa, voisi olla jotenkin ansainnut tämän koston missään muodossa. Ja ennen kuin kukaan hälyttää viranomaisille, emme suvaitse murhaa, mutta emme voi olla kannustamatta paikallisia. Tämä on trendi, jonka olemme nähneet toistuvasti näyttäytyvän kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana sekä folk-kauhun alalajissa että sen ulkopuolella.
Ari Asterin vuoden 2019 mestariteoksessa Midsommar näemme ryhmän amerikkalaisia opiskelijoita tunkeutuvan viehättävään ruotsalaiseen kommuuniin tutkimaan ryhmän omituista elämäntapaa opinnäytetyöprojektia varten. Koko elokuvan ajan amerikkalaiset kohtelevat HÅrgaa tutkittavana ja tuomittavana asiana, yksi penkoo pyhiä asiakirjoja ja toinen toivoo viettelevänsä nuoren tytön. Kun kukin jäsen saa ansionsa mukaan, tunnemme melkeinpä helpotuksen ja oikeudenmukaisuuden tunnetta.
Äärimmäisempi esimerkki on Ruggero Deodaton 80-luvun alkupuolta ravistellut kauhuleffa Cannibal Holocaust, jossa joukko länsimaalaisia tunkeutuu Amazonilla sijaitsevaan eristäytyneeseen yhteisöön, jossa he kuvaavat ja pilkkaavat uudisasukkaita ja jopa pahoinpitelevät yhden heistä.
The Wicker Man ei ole moraaliltaan yhtä mustavalkoinen. Edward Woodwardin esittämä kersantti Howie ei tee oikeastaan koskaan mitään väärää, laillisesti, mikä tekee hänen kuolemastaan entistäkin järkyttävämmän. On kuitenkin huomautettava, että paikalliset varoittavat häntä useaan otteeseen. Sekä Willow, vuokraisännän tytär, että koulun opettaja kehottavat häntä lähtemään ennen juhlia. Postikonttoria pitävä May Morrison huomauttaa hänen kulttuurisesta tietämättömyydestään toteamalla: ”Lakkaa sekaantumasta asioihin, jotka eivät kuulu sinulle.”
Meidän on muistettava, että kuten Cannibal Holocaustissa, etsivä on tekemisissä muusta maailmasta eristetyn ryhmän kanssa, ja siihen kuuluu myös se, mitä pidämme ”normaalina” arvojen, moraalin ja etiikan suhteen. Jos olet koko elämäsi elänyt yhteisössä, jossa on tiukat perinteet, jatkat todennäköisesti näitä perinteitä, vaikka se merkitsisi normien tai lain rikkomista.
Yhteisö vs. laki
(Kuvan luotto: Studio Canal)
Tästä pääsemmekin ikivanhoihin kysymyksiin luonto vs. kasvatus ja yhteisö vs. laki. Mistä tiedämme, että se, mitä teemme, on väärin, jos meille on opetettu, että se on oikein? Yhteisö, johon synnymme, ja saamamme koulutus muodostavat eettiset arvomme ja moraalisen kompassimme.
Tätä teemaa on käsitelty tarkemmin genressä. Esimerkiksi Eli Rothin elokuvassa Green Inferno näemme aktivistiryhmän laskeutuvan syvälle Amazoniin, jossa he joutuvat pian kannibalistisen heimon jahtaamiksi, ja he ovat täysin eristyksissä ulkomaailmasta. Niin kauhealta ja raa’alta kuin tämä kuulostaakin, heimo ei tunne mitään muuta tapaa elää, he eivät näe aktivisteja ihmisinä vaan ulkopuolisena vieraana voimana, mikä tekee raakuudesta hieman ymmärrettävämpää.
Tässä keskustelussa on kuitenkin ilmeisesti toinenkin puoli, jota emme ole vielä käsitelleet. Poliisin kuolema oli väistämätön, ja kultti suunnitteli koko ajan pahaa-aavistamattoman poliisin murhaa, minkä he paljastivat lopussa. Vaikka paikalliset ovat houkutelleet hänet tänne tarkoituksenaan tappaa Howie, he tekevät sen epätoivosta. Heidän satonsa epäonnistui edellisvuonna, ja he tarvitsevat uhrin lepyttääkseen jumaliaan nälänhädän pelossa. Se on selvästi paha teko, mutta se tehdään pelosta ja heidän mielestään välttämättömyydestä.
Tuntemattoman pelko
(Kuvan luotto: Studio Canal)
Elokuvan alusta lähtien meidän on lähes pakko nähdä Summerislen asukkaat toisina. Meidät asetetaan konservatiivisen kristityn ylikonstaapeli Howien asemaan, kun hän saapuu pienelle skotlantilaiselle Summerislen saarelle tutkimaan ilmoitusta kadonneesta lapsesta. Hänen varsin perinteisten, länsimaisten silmiensä kautta näemme Summerislen asukkaiden seksuaaliset näytökset ja oudot pakanalliset rituaalit. Meidän on kuitenkin muistutettava itseämme siitä, että tämä on poliisille (ja joillekin meistä) outoa vain siksi, että se on niin kaukana siitä, miten hän elää.
”Sinä et yksinkertaisesti koskaan ymmärrä uhrautumisen todellista luonnetta”, May Morrison sanoo ja muistuttaa Howieta siitä, että hän on ulkopuolinen eikä yksinkertaisesti ymmärrä pakanallista elämäntapaa. Tämä ymmärtämättömyys saa Howien pelkäämään paikallisia ja sitä, mitä hän ei tunne.
Tuntemattoman pelkoa on käsitelty lukemattomissa kauhuelokuvissa ja goottilaisessa kirjallisuudessa, joka on saanut alkunsa Bram Stokerin Draculan kaltaisista romaaneista, joissa hirviömäisyys ja kaaos löytyvät vieraista maista ja tuntemattomista ihmisistä. Tämä ajattelutapa on virittynyt olemukseemme, mikä tavallaan oikeuttaa sekä Howien että Summerislen asukkaiden teot, ainakin heidän mielessään. Näin ajatellen voimme päätellä, että The Wicker Man ei ole vain tarina hyvästä vastaan pahaa tai kristityt vastaan pakanat, vaan pikemminkin oppitunti kulttuurierojen ja omien ennakkoluulojemme tiedostamisesta – ja muistutus siitä, ettei pidä tunkea nenäänsä sinne, minne sitä ei haluta.
The Wicker Man 1973 on katsottavissa BBC iPlayerissä Isossa-Britanniassa ja vuokrattavissa Prime Videossa Yhdysvalloissa. Siirry takaisin 2000-luvulle ja tutustu valikoimaamme kaikkien aikojen parhaista kauhuelokuvista sekä kaikkiin tuleviin kauhuelokuviin.