On Barbenheimerin kesä, eli elokuvateatterin kuumin tuplapeli. Se koostuu Christopher Nolanin atomipommin isästä kertovasta elämäkertaelokuvasta Oppenheimerista ja Greta Gerwigin rohkeasta, vaaleanpunaisen sävyisestä blockbusterista Barbie, jotka nähdään peräkkäin. Monet ovat väittäneet, että tämä kaksikko muodostaa epätodennäköisen mutta sopivan parin; napakoita vastakohtia, joilla on yllättäviä yhteisiä teemoja.
Tänä kesänä elokuvateattereihin tuli kuitenkin toinenkin elokuva, joka sopii vielä paremmin yhteen Barbien kanssa: Wes Andersonin Asteroid City. Aloitetaan pintatasolta – molemmissa elokuvissa on omaleimainen visuaalinen tyyli kirkkailla väreillä ja eloisalla, monimutkaisella tuotantosuunnittelulla, joilla kuvataan ympäröivästä maailmasta eristyneitä siirtokuntia.
Andersonin elokuvassa kyse on Asteroid Citystä, syrjäisestä 87 asukkaan aavikkokaupungista, johon on tulvinut joukko ”nuorempia tähtiharrastajia ja avaruuskadetteja” tähtitieteen kongressia varten. Barbiessa se on Barbie Land, utopistinen unelmatalojen rypäs, jossa jokaisella Barbilla on paras päivä ikinä. Kunnes stereotyyppinen Barbie (Margot Robbie) alkaa saada hillittömiä ajatuksia kuolemasta.
Kumpikaan näistä paikoista ei tunnu todelliselta, ja sekä Asteroid City että Barbie joutuvat kamppailemaan oman keinotekoisuutensa kanssa. Asteroid Cityssä se tapahtuu kerronnallisen kehystyksen kautta – Augien, Woodrow’n ja kumppaneiden tarina, jota seuraamme, on itse asiassa Conrad Earpin (Edward Norton) kirjoittama näytelmä, ja ”oikea maailma” on mustavalkoinen, vastakkain aavikon teknovärien kanssa. ”Asteroidikaupunkia ei ole olemassa”, Bryan Cranstonin esittämä televisiojuontaja sanoo elokuvan alkaessa, ja näin fiktion ja todellisuuden raja hämärtyy alusta alkaen. Barbiessa Barbie-maan ja reaalimaailman välinen kuilu on kirjaimellinen Barbien (ja Kenin) matkoilla näiden kahden välillä – autolla, veneellä, lentokoneella, tandempyörällä, asuntoautolla, moottorikelkalla ja rullaluistimilla.
Samalla kun Barbie miettii kuolemaa, suru on Asteroid Cityn keskiössä. Kun yksi nuoremmista tähtiharrastajista, Woodrow Steenbeck, alias Brainiac (Jake Ryan), saapuu kaupunkiin kolmen nuoremman siskonsa ja isänsä Augien (Jason Schwartzman) kanssa, selviää nopeasti, että vastikään leskeksi jäänyt sotavalokuvaaja ei ole vieläkään kertonut lapsilleen, että heidän äitinsä on kuollut, kolme viikkoa tapahtuman jälkeen.
(Kuvan luotto: Warner Bros.)
Myös Barbie miettii omaa kuolevaisuuttaan. Elokuvan loppupuolella hän kyseenalaistaa tulevaisuutensa nukkeena, ilmaisee halunsa olla jotain muuta kuin ”pelkkä idea” ja pohtii elämän mahdollisuuksia ihmisenä. ”Ihmisillä on vain yksi loppu”, varoittaa Barbien keksijä Ruth Handler (Rhea Perlman). Hän hyväksyy kohtalonsa siitä huolimatta.
Kuvitteellinen tulevaisuus leijuu myös Asteroid Cityn yllä. Elokuvan loppupuolella Augieta näytelmässä esittävä näyttelijä ryntää pois lavalta kesken esityksen ja valittaa näytelmän ohjaajalle, ettei ”ymmärrä” sitä. Kun hän lähtee ulos tupakalle, hän törmää viereisessä teatterissa esiintyvään näyttelijään, joka on myös menossa tupakalle – Robbie näyttelee häntä sattumalta. Robbien hahmon oli tarkoitus esittää näytelmässä Augien edesmennyttä vaimoa, mutta rooli leikattiin, ja pari lausuu vuorosanat heidän yhteisestä kohtauksestaan aseistariisuvan hellässä hetkessä.
Molemmissa elokuvissa päähenkilöiden sydämessä on surua. ”Kaikki on kytketty toisiinsa, mutta mikään ei toimi”, Tilda Swintonin tiedemies sanoo Asteroidikaupungissa viitaten laitteisiinsa, mutta tämä harmiton dialogirivi tiivistää molemmat elokuvat. Keinoteko on eräänlainen kieltämisen muoto ja tapa selviytyä surusta, joka molempien hahmojen on jätettävä taakseen päästäkseen eteenpäin, olipa kyse sitten Barbien aloittamasta uudesta elämästä todellisessa maailmassa tai Augien ajamisesta pois Asteroid Citystä.
Heidän yhteytensä toisiin ihmisiin pitää heidät kuitenkin koossa – Barbien ja ihmisen Glorian (America Ferrera) sekä hänen teini-ikäisen tyttärensä Sashan (Ariana Greenblatt) kanssa ja Augien ja varautuneen A-luokan näyttelijän ja nuoremman tähdenlentäjän vanhemman Midgen (Scarlett Johansson) kanssa. Barbien ja Glorian suhde selviää elokuvasta, mutta Augien ja Midgen suhde ei – Augie lähtee Asteroid Citystä hyvästelemättä ja jättää Augielle postilokeron tiedot ainoaksi postiosoitteekseen.
Augielle jää lopulta vain hänen poikansa Woodrow. Glorian ja Sashan tavoin kireä vanhempi-lapsi-suhde paranee hitaasti ja varovasti epänormaalin yhteisen kokemuksen kautta: järjestyksen palauttaminen elävien nukkejen yhteiskuntaan ja kolmannen lajin läheinen kohtaaminen. Vaikka näillä kahdella elokuvalla ei ensi silmäyksellä olekaan paljon yhteistä, kun verho vedetään pois, molemmista löytyy melankolinen hellyys. Niin, ja yllättävän tarttuva musiikkinumero.
Barbie on nyt elokuvateattereissa. Jos haluat lisätietoja elokuvasta, katso loput uutisistamme:
- Kaikki Barbien pääsiäismunat, joita et ehkä huomannut
- Greta Gerwig Narnia-elokuvistaan
- Greta Gerwig mahdollisesta Barbie-jatko-osasta
- Miksi Barbie ja Oppenheimer sopivat täydellisesti kaksinpeliin.
- Barbenheimer: päivä, jolloin elokuva pysähtyi
- Täydellinen historia Barbie-elokuvista, jotka olisivat voineet olla olemassa