Kun The Walking Deadin viimeinen kausi oli päättymässä vuoden 2022 loppupuolella, olin huolissani siitä, mitä sen pienen ruudun universumille on luvassa. Kun joukko spin-offeja oli jo tekeillä, se näytti olevan zombie-taipuminen kohti maaliviivaa; sen loppuratkaisusta puuttui panokset ja se pursuili liikaa hahmoja, joista monien taattiin elävän vielä viimeisen jakson jälkeenkin.
Vaikka pääsarja oli varmasti parantanut näyttävyyttä myöhempinä vuosina, se oli menettänyt vakavasti sen, mitä me todella halusimme. Nyt olen kuitenkin yllättävän luottavainen sarjan tulevaisuuden suhteen.
Tämä on suurelta osin The Walking Dead: Daryl Dixonin ansiota, Norman Reedusin johtaman jatkosarjan, jossa sarjan nimikkosankari ajautui Ranskaan ja yritti selviytyä maailmanlopusta matkalla Marseillesta Mont Saint Micheliin Normandiassa. Se antoi minulle sen, mitä olin pitkäaikaisena katsojana kaivannut niin paljon The Walking Deadin ensimmäisistä kausista; erilaisia kävelijöitä, innovatiivisia uusia epäkuolleiden hyökkäyksiä ja kaivattuja uusia maisemia. Mutta ehkä tärkeintä oli se, että se ymmärsi, kuinka paljon me fanit kaipasimme pienempien näyttelijäjoukkojen ja hahmojen välisen läheisyyden paluuta – ja pojat, se tarjosi sen.
Uusia hahmoja, vanhoja temppuja
(Kuvan luotto: Emmanuel Guimier/AMC)
ClÉmence PoÉsy osoittautui loistavaksi lisäykseksi, sillä hän tarjosi voimaa ja teräksisyyttä, joka pystyi vetämään vertoja fanien suosikeille, kuten Carolille tai Maggielle. Hän tasapainotti sitä kuitenkin mukaansatempaavalla, realistisella lämmöllä; hänen huumeriippuvaiseksi muuttunut nunna Isabelle houkutteli Darylia ulos kuorestaan enemmän kuin kukaan hänen läheisistään The Walking Deadissa oli ehkä koskaan tehnyt. The Walking Deadin 12-vuotisen lähetyksen aikana Darylilla on ollut oikeastaan vain yhteys Carolin kanssa, ja se on ollut puhtaasti platoninen (anteeksi, Caryl-shipperit). Kymmenennellä kaudella oli yksi flashback-jakso, jossa hän näennäisesti aloitti, nautti ja lopetti suhteen Leah-nimisen naisen kanssa – mutta en usko olevani ainoa fani, joka ehdottaa, että mitä vähemmän puhumme siitä, sitä parempi. Daryl Dixon ei kerro selvästi, että päähenkilön ja Isabellen välillä on enemmän, mutta se vihjaa ehdottomasti jostain syvemmästä. Alakerrassa tämä olisi tervetullutta uutta aluetta sekä pitkätukkaiselle yksinäiselle että faneille, kun otetaan huomioon, miten romantiikka on ollut viime vuosina pahasti vailla koko The Walking Dead -universumissa.
Darylin side nuoreen Laurentiin (Louis Puech Scigliuzzi) oli myös ihastuttava, kun näimme Darylin omaksuvan isähahmon roolin. Toki hän on aina pitänyt huolta Rickin ja Michonnen pikkuisista RJ ja Judith Grimesista, mutta koska heidän molemmat vanhempansa ovat yhä elossa, häntä on aina pidetty enemmänkin setätyyppinä. Laurentin isä oli myös roisto, mikä selvästi sytytti Darylissa suuret suojelijavibat, luultavasti siksi, että hänen oma isänsä oli ollut myös huono uutinen. Haavoittuvuus! Olin unohtanut, että sitä oli olemassa tässä maailmassa.
Daryl Dixon, sarja, ei ollut pelkkää juhlallisuutta ja vakavuutta. Kikatin kauhua rakastavasta riemusta, kun ”polttaja”-zombit esiteltiin, ja kiljuin jännityksestä, kun Isabellen habittiin pukeutuneet siskot keräsivät varsijousensa taistellakseen Madam Genet’n uhkaavaa miliisiä vastaan. Saimme myös kävelijöiden orkestereita, drag-esityksiä, taisteluklubeja, takauman Pariisin taudinpurkaukseen ja eeppisen Melissa McBride -esiintymisen finaalissa, joka saa minut odottamaan innolla Carol-keskeistä toista kautta.
Daryl Dixonia edeltänyt The Walking Dead: Dead City -spin-off ei ollut katsottava, mutta se vain kulki hyvin tallattua maaperää. Tarvitsiko meidän todella nähdä lisää Maggiea ja Negania yrittämässä päästä yli niistä sanoinkuvaamattomista asioista, joita Negan teki tuolla aukeamalla 7. kauden avausjaksolla? Meille oli kulunut seitsemän vuotta siitä, kun Negan pieksi Maggien aviomiehen Glennin kuoliaaksi Maggien silmien edessä. Heille vielä pidempään… puhutaan ylilyönneistä.
Ne, jotka toivovat
(Kuvan luotto: AMC)
Onneksi minulla ei ole tällaisia huolia tulevan The Walking Dead: The Ones Who Live -elokuvan suhteen, jossa tapaamme jälleen Rickin ja Michonnen, kaksi hahmoa, joita emme ole nähneet vuosiin. Se, että meillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä heille on tapahtunut – The Walking Deadin 11. kauden viimeisten sekuntien lisäksi – saa spin-offin tuntumaan entistäkin salaperäisemmältä ja jännittävämmältä. Ja jos tunnekaaret ovat se, mitä haluan, en voi kuvitella mitään parempaa kuin nähdä kahden entisen kumppanin löytävän toisensa vuosikymmenen eron jälkeen. Sillä aikaa kun odotamme, että Daryl kerää rohkeutta ja toivottavasti ottaa Isabellen kanssa, olen varma, että The Ones Who Live tyydyttää meitä rakkauden nälkäisiä ystäviä. Eihän kaikki voi olla pelkkää verta ja suolenpätkiä.
Jollain tapaa on sääli, että The Walking Deadin on pitänyt aloittaa alusta. Itse asiassa pidin todella paljon Ezekielistä, Yumikosta, Conniesta ja muutamasta muusta uudesta tulokkaasta, jotka tulivat mukaan myöhemmin sarjan aikana. Mutta en voi kieltää, etteikö alkuperäinen versio olisi taipunut sen painon alla, kun se yritti palvella monia, monia, monia päähenkilöitä. Spin-offien myötä – jotka tietysti risteävät jossain vaiheessa, sillä Jadis/Anne ilmestyy The Ones Who Live -elokuvassa ja Fear the Walking Deadin Morgan lähtee kaupungista etsimään Rickiä – The Walking Dead -sarja painaa nollausnappia, karsii läskiä ja toivoo palaavansa takaisin loistaviin päiviinsä. Nykyisellään uskon, että se voi tehdä juuri niin.
The Walking Dead ja The Walking Dead: Daryl Dixon ovat saatavilla AMC+-kanavalla Yhdysvalloissa. Ensin mainittua voi katsoa Disney Plus -palvelusta Isossa-Britanniassa, vaikka jälkimmäisen julkaisupäivää ei ole vielä vahvistettu Isossa-Britanniassa.